Malmin lentokentälle mini-Monaco

Päivän kohokohta tulee varmasti olemaan titaanien taisto, jossa suomalaiset lajiensa mestarit ottavat toisistaan mittaa eri kalustoilla. Yleisö pääsee toteamaan konkreettisesti superauton, F1-auton sekä muiden menopelien nopeuseron.

Myös Red Bull Air Racen entinen kilpailija Martin Sonka on erityisen odotettu vieras Malmille, sillä hän tulee lentämään taitolentokoneellaan samalla kun MX-huippu Daniel Bodin hyppää koneen yli.

Rally Stunt Show -tiimi on valmistellut Air & Motor Show Liveen unohtumattoman esityksen, joka ei tule jättämään ketään kylmäksi. Huimapäisiä temppuja tullaan näkemään myös Dusters-ryhmän, fresstyle motocross -kuljettajien sekä surmanajajien toimesta.

Kalustolistaan on tehty myös viime hetken päivityksiä ja mukaan on saatu esimerkiksi Historic Formula -autoja. Malmilla nähdään vuoden 1973 Kaimann F1-auto, jolla voitettiin vuonna 1974 Euroopan mestaruus

ja jonka tehtaan autolla ajoi mm. Keke Rosberg sekä vuoden 1967 Austro, jollaisella mm. Leo Kinnunen kilpaili. Superautot Lamborghini Aventadorin johdolla ovat niinikään jo matkalla Suomen Malmille.

Tapahtuma tarjoaa ohjelmaa koko päivän niin, että yleisöä odotetaan kahdessa erässä aamusta ja iltapäivästä. Pääsylippuja tapahtumaan myy Lippupiste, mutta myös portilta on mahdollisuus ostaa lippuja.

Bussivuoroja Hakaniemestä ja Malmin rautatieasemalta on lisätty Malmin lentokentälle lauantain aikana.

Uusin numero