Malesia jatkoi MotoGP-sopimusta vuoteen 2021 – F1 vaakalaudalla

MotoGP on vetänyt Sepangin 120 000 katsojaa kattavat lehterit vuodesta toiseen käytännössä täyteen. Sepangissa ajettu viimeisin F1-kisa houkutteli toisaalta enää vain 45 000 katsojaa.

Sepangin 5,5 kilometrin mittaisella radalla on kamppailtu MotoGP-sarjan MM-pisteistä kaudesta 1999 lähtien. Lauantaiaamuna solmittu viiden vuoden jatkosopimus oli odotettu.

– Olen erittäin iloinen jatkosopimuksesta. Uskon, että saamme jatkossa yleisöltä vieläkin parempaa vastakaikua, SIC:n hallituksen tuore puheenjohtaja Tan Sri Azman Yahya viittasi kisapäivän lisäksi Malesian GP:n perjantain harjoitus- ja lauantain aika-ajopäivään.

Dornan toimitusjohtaja Carmelo Ezpeletalla ei ole ollut epäilystäkään siitä, etteikö MotoGP jatkuisi Sepangissa, jolla on merkittävä rooli myös kuninkuusluokan talvitestien muodossa.

– Olemme erittäin ylpeitä Malesian GP:stä. Katsojaluvut ovat olleet koko ajan kasvussa ja Sepangin tarjoama spektaakkeli on vaikuttava, kehuu Ezpeleta.

 

Uusin numero