Makkula tiivistää sivuvaunuluokan MM-sarjan sähköistä suomalaistunnelmaa

Urallaan neljä kertaa Suomen Cupin nimiinsä vienyt, sekä kertaalleen Latvian ja kolmasti Viron mestaruutta juhlinut Makkula näet panostaa täysillä toiseen MM-kauteensa. Hämeenlinnalaisen tavoitteena on ajaa loppupisteissä viiden parhaan joukkoon ja nousta podiumille vähintään yhdessä osakilpailussa.

Viime kaudella Makkula oli pisteissä kahdeksas. Sijoitus oli hyvä, sillä pitää muistaa, että kyseessä oli pitkälti opetteluvuosi. Makkula ylsi GP-kohtaisesti parhaimmillaan kuudenneksi Unkarissa.

– Viiden joukkoon pistetaulukossa ja palkintopallille osakilpailussa. Täyden päivätyön saa tehdä, että tähän pääsee ja onneakin tarvitaan. Kaikki virheet täytyy saada minimoitua pois. Kuskin pitää ottaa ajamalla sekunti per kierros pois. Hyvää viime kaudella oli se, että olimme tasaisen nopeita joka radalla, kertoo Makkula.

Miehen urakehitys ei ole ollut aivan suoraviivaista, sillä kilpailutoiminta on välillä tauonnut rahojen yksinkertaisesti loputtua. Nyt tilanne on kuitenkin parempi ja rima on asetettu korkealle tulevinakin vuosina.

– Uran aikana tavoite on päästä kolmen parhaan joukkoon pistetaulukossa ja tietenkin maailmanmestaruus on pienenä pilkkuna takaraivossa. Tällä hetkellä kärki on äärettömän kova. Täytyy vain ajaa paljon kilometrejä, sieltä se vauhti tulee. Tässä ovat työasiat kärsineet aika lailla – töitä kerkiää kuitenkin tekemään myöhemminkin, mutta tätä ei, perustelee aikoinaan maastojuoksussa piirinmestaruuden saavuttanut hämeenlinnalainen.

”Laitteiden puolesta muiden
kanssa melko lailla samalla viivalla”

Kolmen maan mestarin ensi kauden tavoite on kova, mutta uuden LCR-BMW -kilpailukaluston ja onnistuneen edelliskauden myötä realistinen.

Makkula pakkasi tammikuussa uuden BMW S1000R -superbikepyörän moottorin mukaansa ja suuntasi kohti Sveitsiä, jossa voimanlähde asennettiin LCR-sivuvaunurunkoon. Kokonaisuus on edellisvuoden menopeliin verrattuna sekä tehokkaampi että kevyempi.

– Laitteiden puolesta olemme muiden kanssa melko lailla samalla viivalla.

Sivuvaunuluokassa kuljettajan osuus on suurempi kuin monissa muissa moottoriurheilulajeissa, sillä luokassa ajetaan vakiomoottoreilla.

– Lajin paras puoli tällä hetkellä on se, että mies ratkaisee enemmän kuin laitteet. Normaalipulliainen Suomestakin pystyy taistelemaan sijoituksista, koska pyöriä saa virittää vain säätämällä sähköpuolta.

Uudet eväät ja uusi purkkiorja

Makkulan uudet eväät eivät alkavalla kaudella rajoitu pelkästään kuljetuskalustoon.

Viime kaudella sivuvaunun kyydissä roikkui Harri Asumaniemi, mutta tänä vuonna tilalle astuu Olli Väänänen.

– Ehkä suurin haaste on päästä purkkiorjan kanssa samalle tasolle. Olli on ajanut paljon Reijo Nurmen kanssa, joten hän tietää mihin lähtee, eikä MM-sarjaan hyppääminen sinänsä ole niin vaikeaa. Maailmanmestaruuden voittanut Karttialan Timppa on lisäksi antanut hänelle tietoa siitä, miten pitää treenata, kertoo Makkula.

Kaksi MM-osakilpailua
MotoGP-sarjan yhteydessä

Jo aiemminkin muutaman MotoGP-sarjan osakilpailun yhteydessä isoa yleisöä näyttävyydellään säväyttäneen sivuvaunuluokan huomioarvo maailmalla kasvaa.

Alkavalla kaudella kaksi osakilpailua ajetaan MotoGP:n, yksi Superbiken MM-sarjan ja kaksi Endurancen MM-osakilpailujen yhteydessä. Kotimaan radoillakin hämeenlinnalaisyrittäjä Makkula nähdään.

– Ajan SM-sarjassa kaikki kilpailut, mitkä eivät mene päällekkäin MM:n kanssa. Kilpailen ehkä myös Virossa. Pärnussa on uusi hyvä rata. MM-sarja on kuitenkin pääasia, painottaa Makkula.

Petri Makkula
14.1.1974 Hämeenlinna
Yrittäjä
Vaimo Satu, tytär Jenna, poika Joona
Harrastukset: hiihto, matkustaminen
Kerho: Oriveden Moottorikerho
Team Makkulan kotisivut: www.makkula.com

Parhaat saavutukset:
Neljä peräkkäistä Suomen Cup -mestaruutta (2008-2011).
Kolme Viron mestaruutta (2008-2010).
Latvian mestaruus (2011).
MM-sarjan 8. sija vuonna 2012, paras osakilpailusijoitus 6:s.
EM-osakilpailun 2. sija Karlskogassa 2002.
Ajanut sivuvaunumoottoripyörällä vuodesta 1994 lähtien, sitä ennen purkkiorjana.

Kilpailukalusto:
LCR-BMW (sveitsiläinen LCR-sivuvaunurunko yhdistettynä BMW:n S 1000 RR -moottoripyörän moottoriin) vuosimalli 2013.
Huippunopeus: yli 300 km/h
Teho: 200 hv
Paino: n. 240 kg

Sivuvaunuluokan MM-kalenteri 2013:
13.-14.4. Motorland Aragon, Espanja (Superbike MM)
15.-16.6. Rijeka. Kroatia
28.-29.6. Assen, Hollanti (MotoGP)
13.-14.7. Sachsenring, Saksa (MotoGP)
3.-4.8. Assen, Hollanti
16.-17.8. Oschersleben, Saksa (Endurance MM)
31.8.–1.9. Schleiz, Saksa
20.-21.9. Le Mans, Ranska (Endurance MM)

Makkula-Väänänen -kaksikon SM-kilpailukalenteri vahvistetaan myöhemmin.

* Kuvassa Petri Makkula ja Olli Väänänen. Kuva: Kari Karttiala
 

Viimeisin numero