Makkula kuudes Oscherslebenin sprintissä

Kaksikon vauhti olisi riittänyt korkeammallekin, mutta surkeasti sujunut lähtö pilasi haaveet paremmasta sijoituksesta.

Kuluvalla kaudella suomalaisparin heikko kohta ovat olleet startit. Liikkeellelähtö sujui verkkaisesti myös Oscherslebenissä.

– Ei tälläkään kertaa ihan saatu sitä unelmastarttia, vaan lähtöviivalta taidettiin jäädä sijan kymmenen huonommalle puolelle. Jouduimme ohittelemaan heti ensimmäisissä mutkissa, ja ensimmäisen kierroksen jälkeen sijoitus oli seitsemäs, Karttiala kertaa kilpailutapahtumia.

Ripeästi sijoitustaan kohentanut kaksikko lähti alkukierroksilla MM-sarjassa viidentenä olevan itävaltalaisen Michael Grabmüllerin ohjastaman sivuvaunun perässä.

– Grabmüller oli siinä vähän tukkona ja alkoi olla paljon meitä hitaampi. Sen jälkeen, kun hän veti lähtösuoran jarrutuksessa pitkäksi, saatiin Hock kiinni, mutta kierrokset loppuivat kesken, Makkula kertoo.

Sekä Makkula että Karttiala ovat lähtöä lukuun ottamatta tyytyväisiä lauantain ajosuoritukseen.

– Aika-ajoihin verrattuna parannettiin kierrosaikaa sekunnilla, eikä vieläkään tuntunut, että oltaisiin limitillä. Ajo tuntui mukavalta ja rauhalliselta, maltoin odottaa ohituspaikat. Huominen pitkä kisa on meille sprinttiä parempi, Makkula arvelee.

– Ajaminen tuntui todella hyvältä. Ajolinjat rupesivat löytymään, ja pyörä kulkee aika hyvin. Huomenna startti ei onneksi ole ihan yhtä kriittinen kuin tänään, vaikka tärkeä se on silloinkin, muistuttaa Karttiala.

Oscherslebenin kilpailun voittivat englantilaiset Birchallin veljekset, jotka ovat MM-pistetaulukossa kolmantena. Sarjakärjessä jatkaa Pekka Päivärinta parinsa Adolf Hännin kanssa.

Uusin numero