Mäkinen Yamahalla Superbiken EM-sarjaan

Viime kaudella Espanjan CEV-sarjassa debytoinut West Coast Racing Clubin Niko Mäkinen jatkaa Stratos-tiimissä. Paljon on kuitenkin muuttunut: Mäkinen saa tiimin täyden tuen, sarja on saanut EM-arvon ja kalusto on vaihtunut Yamaha YZF-R1 –pyörään.

– Yhteistyö Team Stratosin kanssa sujui viime vuonna upeasti, ja tuntuu hienolta, että he halusivat nimenomaan minut mukaan tiimiin. Olen virallisesti tiimin kuljettaja, mikä tarkoittaa huomattavaa testimäärän kasvua ja entistäkin parempaa tukea, Mäkinen iloitsee.

Kauden aikana ajetaan seitsemän kilpailuviikonloppua, joiden aikana 11 lähtöä. Ensimmäinen kilpailu on huhtikuun lopulla Algarvessa, Portugalissa. Täysin uuteen pyörään liittyy monia kysymysmerkkejä, mutta Mäkinen ei ole huolestunut.

– On totta, että pyörässä on monia uusia asioita, mutta Team Stratos toimii Yamahan täydellä tuella ja aihio on superbikeistä paras. Pyörä on aivan takuulla sarjan huippua. Tuntumaa uuteen kalustoon pääsen ottamaan maaliskuussa, Mäkinen kertoo. Kauden aikana testipäiviä tulee yhteensä yksitoista, joista suuri osa on seuraavaan kilpailuun valmistavia harjoituksia.

Myös tiimi on tyytyväinen saadessaan jatkaa Mäkisen kanssa kaudella 2015.

– Nikon tulokaskausi 2014 FIM CEV Repsol sarjassa oli oppimista ja harjoittelua, mutta tällä kaudella menemme varmasti huiman askeleen eteenpäin kilpailemisen kaikilla osa-alueilla, kertoo Stratosin Team Manager Ricard Jove tiimin tiedotteessa.

– Nikossa havaitsimme kyvyn keskittyä olennaiseen ja siinä on monella muulla kuljettajalla opittavaa.

– Haluan kiittää Team Stratosia, ”kisaperhettäni” sekä tukijoitani mahdollisuudesta jatkaa ajamista Espanjassa. Erityiskiitoksen ansaitsee Jatke Oy, jonka panostus on todella merkittävä. Tulen tekemään kaikkeni kehityksen eteen, Mäkinen lupaa.

Uusin numero