Mäkinen koki kovia speedwayliigassa

Pahiten tiistai-ilta kohteli Sand Blowersia, joka menetti Jari Mäkisen – murtunut jalka – koko loppukaudeksi. Myös Nike Lunna on jonkin aikaa sivussa loukkaantumisen takia (lapaluu).

Korvaavat kuljettajat saapuvat tällä kertaa Ruotsista, kun Ricky Kling tekee debyyttinsä SM-liigassa ja Daniel Henderson ajaa kauden kolmannen ottelunsa. Kling omaa laajan kokemuksen Euroopan parhaista speedwaysarjoista.

Kotijoukkue Jokerit puolestaan esittelee ensi kertaa tämän vuoden SM-liigassa Aki-Pekka Mustosen, joka on maaradan hallitseva Suomen- ja Pohjoismaiden mestari. Maaradan MM-sarjassa Mustonen on tällä hetkellä kahdeksantena.

Paholaishaukat tuo puolestaan paikalle Kalle Katajiston, joka on aiemmin ollut kotijoukkueenkin kantavia voimia. Ottelun kuljettajakattauksen kruunaavat Timo Lahti, Kauko Nieminen ja Juha Hautamäki.

Sarjatilanne kun joukkueet ovat ajaneet viisi ottelua, on seuraava: 1) Kotkat (+174) 21 pistettä, 2) Sand Blowers (+167) 20, 3) Paholaishaukat (+176) 19, 4) Jokerit (+52) 10. SM-liigassa ajetaan kaikkiaan kahdeksan ottelua.

Ottelu alkaa ajajaesittelyllä kello 14.00. Liput maksavat 10 euroa ja alle 15-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi.

Speedwayn SM-liiga, ottelu 6, kokoonpanot:
Jokerit: 1) Aki-Pekka Mustonen, 2) Janne Nyman, 3) Jesse Mustonen, 4)Vili Mattila
Paholaishaukat: 1) Kalle Katajisto, 2) Marko Suojanen, 3) Jiri Nieminen, 4) Niko Siltaniemi
Kotkat: 1) Juha Hautamäki, 2) Kauko Nieminen, 3) Mika Loppi, 4) Teemu Lahti
Sand Blowers: 1) Timo Lahti, 2) Ricky Kling, 3) Daniel Henderson, 4) Henri Ahlbom.

Sunnuntaina Haapajärvellä

Kotimaisen kakkossarjatason ottelu jatkaa kiireistä viikonloppua sunnuntaina Haapajärvellä. Mukana on useita SM-liigasta tuttuja nimiä. Ottelu alkaa ajajaesittelyllä kello 14.00.

Ennen Kaupunki Cupin ottelua ajetaan minispeedwayn Suomen Cupin osakilpailu, joka samalla toimii katsastuskilpailuna elokuussa Norjassa ajettaviin EM-kilpailuihin. Minispeedwayn Suomen Cupin yhteispisteissä ovat kaksoisjohdossa kotiradallaan tällä kertaa kaasuttelevat Niilo ja Antti vuolas.

Kolmen ajetun ottelun jälkeen Kaupunki Cupia johtaa Haapajärven joukkue. Niko Siltaniemi ja Jiri Nieminen ovat tehneet tasaista työtä pitkin kautta ja lähtevät ennakkosuosikkeina myös tähän otteluun.

Speedqwyn Kaupunki Cup, ottelu 4, kokoonpanot:
Haapajärvi: 1) Jiri Nieminen, 2) Niko Siltaniemi
Karhula: 1) Nike Lunna, 2) Tino Turkia, 3) Simo Pulli
Forssa: –
Seinäjoki: 1) Aarni Heikkilä, 2) Simon Finne
Kuusankoski: 1) Jooa Partanen, 2) Vili Mattila
Pori: 1) Jouni Viljanen, 2) Jere Lehtonen
 

Uusin numero