Mäkinen karsiutui speedwayn MM-jatkosta Italiassa

Kilpailusta jatkoon ajoi seitsemän parasta, sekä yksi varamies. Mäkinen oli kymmenes.

Mäkinen aloitti kilpailunsa vahvasti pitäen avauserässään ruotsalaistähti Antonio Lindbäckin takanaan aina viimeiseen kurviin asti, jossa ruotsalainen kuitenkin tuli ohitse. Kaksi pistettä oli kuitenkin hyvä avaus.

Toisessa erässä pistepussi karttui yhdellä, kun Tshekin Vaclav Milik jäi selän taakse.

Kolmannesta ja neljännestä erästä ei paljon kerrottavaa jäänyt, sillä niissä mies jäi pisteittä.

Viimeisestä erästään Mäkinen otti vielä komean erävoiton päätyen kivikovassa karsinnassa kuuteen pisteeseen. Se riitti tällä kertaa siis sijaan 10.

– Oli ihan hyvä kisa, ottaen huomioon että tämä oli vasta kolmas kisa tälle kaudelle. Omat virheet kolmannen ja neljännen erän starteissa, sekä Lindbäckin ohitus ekassa erässä viimeisellä kierroksella maksoivat tänään paljon, kommentoi Mäkinen.

Kilpailun voittoon ajoi Tanskan entinen GP-kuljettaja Kenneth Bjerre 14 pisteellä. Australian Max Frickeä jäi henestä kaksi pistettä. Kolmanneksi sijoittui Lindbäck ennen Milikiä ja viime vuonna GP-sarjassa ajanutta Ruotsin Fredrik Lindgreniä.

Tulokset:
  1. Kenneth Bjerre, Tanska 14
  2. Max Fricke, Australia 12
  3. Antonio Lindbäck, Ruotsi 11
  4. Vaclav Milik, Tshekki 11
  5. Fredrik Lindgren, Ruotsi 11
  6. Jesper Monberg, Tanska 10
  7. Ricky Wells, Yhdysvallat 9
  8. Kacper Gomolski, Puola 8+3
  9. Mathieu Tresarrieu, Ranska 8+2
10. Jari Mäkinen, Suomi 6 (2,1,0,0,3)
11. Craig Cook, Iso-Britannia 5
12. Maks Gregoric, Slovenia 5
13. Daniel King, Iso-Britannia 4
14. Michele Paco Castagna, Italia 3
15. Nicols Vicentin, Italia 1
16. Hayden Sims, Uusi-Seelanti 1
17. Paolo Scagnetti, Italia 1

Uusin numero