Mäkinen hankki CEV-sarjasta hyvää kokemusta Jerezissä

– Kisaviikonloppu on nyt takana ja kokemuksena koko viikonloppu oli hieno. Tapasimme uuden tiimimme jäsenet ja johtajat ja heiltä saamamme apu oli joustavaa ja kehittävää, kertoo Mäkinen.

Urakka käynnistyi torstai aamupäivällä tutustumalla Stratos-tiimin henkilökuntaan, pyörään ja siihen liittyvään kalustoon.

– Torstai kului pyörää varusteltaessa ja ihmetellessä ja siinä samassa tutustuimme kaikkiin teamin henkilöihin, jotka tulevat kauden aikana varmaan paremmin tutuiksi. Teamin johtaja Ricard Jove otti meidät hienosti vastaan ja tutustutti muihinkin henkilöihin, mm. Manuel Alonsoon, jonka kanssa olemme asioita hoitaneet ennen kauden alkua.

Mäkisen mukaan pyörän varusteissa oli muutama puute. Esimerkiksi vanteiden mukana piti olla kaikki tarvikkeet, niin iso osa kuitenkin puuttui ja aiheutti pientä pään vaivaa. Mutta onneksi Alonso sai hoidettua asian kuntoon ja lisäksi naapuritiimiltä saatiin lainaksi tarvittavat osat ja paketti sen myötä kuntoon.

Jarruongelmia

Mäkinen päästi tositoimiin perjantaina, eli vapaisiin harjoituksiin. Valitettavasti homma meni kuitenkin

hieman mönkään, sillä etujarrun kanssa oli suuria ongelmia. Heti ensimmäisellä kerralla Mäkinen sai todeta, että etujarrukahva meni melkein pohjaan ja jarruja ei käytännössä ollut ollenkaan. Mäkinen koitti vielä kerran mutta ei siitä mitään tullut.

Toiseen harjoitussessioon etujarru ilmattiin ja se tulikin paremmaksi, eikä jarrukahva ollut enää ihan ”kumipallo”. Mutta sitten kävikin niin, että jostain syystä etujarru meni kokonaan jumiin radan takaosalla ja pyörä toppasi kovasta kyydistä paikalleen.

Matkassa oli mukana myös hyvää tuuria, ettei Mäkinen kaatunut eikä kukaan kilpakumppani ajanut päälle. Pyörä ja Mäkinen pääsivät kuorma-auton kyydissä varikolle, jossa ongelma saatiin korjattua.

Mäkinen palasi uudelleen radalle, mutta samalta kierrokselta pois, koska renkaat olivat jo päässeet kylmäksi, eikä niissä ollut enää pitoa.

Takarengas vaihdettiin pikaisesti uuteen ja sillä Mäkinen sai ajettua muutaman kierroksen. Kokonaisuudessaan koko perjantain 2 x 40 minuutin sessiot menivät kuitenkin ihan plörinäksi.

Aika-ajot

Mäkinen pääsi ajamaan ehjän harjoituksen lauantain ensimmäisissä aika-ajoissa. Pyörä ja renkaat toimivat ja aika parani pikku hiljaa. Toiseen aika-ajoon vielä uutta rengasta alle ja aika paranikin vielä.

Lopullisella tuloslistalla Mäkinen oli 30:s yhteensä 35 kuljettajan joukossa.

– Uusi rata ja uusi pyörä, sekä liian pitkä ajamaton talvi kyllä näkyy, ei siitä mihinkään pääse. Mutta kokemusta ja testiä tänne Jereziin tultiin hakemaankin, sijoituksella ei niin väliä.

Kilpailu
 
Mäkinen valmistautui rauhallisesti sunnuntain kilpailuun. Startti oli ihan hyvä ja sitä seurasi tasaista ja hyvää ajoa.

– Oli siinä hyvää taisteluakin omassa porukassa sijoista 23-30. Pieni tilanne tuli päälle kun kierroksella ohittava kärki ajoi ohi ja siinä samalla oman porukan taisteluryhmästäkin taisi pari livahtaa ohi, joka ei ollut reilu veto, mutta toimin täysin oikein osoittaen selkeästi ohitettaville olevansa tietoinen tilanteesta.

– Sijalla 24 maaliin ja ajatkin olivat tasaisia ja hyviä niin voidaan kaikki olla tosi tyytyväisiä viikonlopun saldoon. Testiviikonloppu onnistui hyvin ja tulos on olosuhteisiin ja ajamamattomuuteen nähden tosi hyvä. Molemmat ns. paikalliset ”tiimikaverit” (Flat Out-STRATOS) jäivät taakse kuitenkin…

– Nyt odotellaan sitten pääsiäistä, jolloin päästään treenaamaan Slovakiaan muutamaksi päiväksi ja pitämään ajotuntumaa yllä mekaanikko Peten pyörällä.

FIM CEV Repsol-sarjan seuraava kisaviikonloppu ajetaan Superbike-luokan osalta kahden kuukauden kuluttua Aragonin radalla Espanjassa.

– Silloin päästään sitten paremmilla eväillä kisoihin ja uskomme sijoituksen paranemiseen vahvasti, totesi Mäkinen.

 

Samanlaisia ​​uutisia

Viimeisin numero