Mäkinen haki Portimaon testeistä vauhtia CEV-sarjaan

Sää ei tosin kahden päivän testijaksoa suosinut.

– Molempina päivinä satoi hieman ja tuli paljon odottelua, mutta pääsin ajamaankin ja tykkäsi kovasti Yamahasta myös kuivalla radalla, Mäkinen kertoo tiedotteessaan.

Ensimmäinen kosketus oli hyvä myös Michelinin yksityyppirenkaista, joilla kaikki kuskit ajavat.

– Renkaat tuntuivat ihan hyviltä, vaikkakin takarengas kului aika nopeasti. Mutta saattaa olla ihan säätöjuttuja, joilla käyttöikää saadaan pidemmäksi.

Mäkinen ajoi testeissä saman ajan kuin edellisellä kerralla Portimaossa.

– Tulevana viikonloppuna kausi sitten laitetaan kisojen osalta käyntiin. Perjantaina vapaat harjoitukset, lauantaina aika-ajot ja sunnuntaina kaksi kilpailua kilpailua, eli paljon on tapahtumaa ensimmäiselle viikonlopulle.

https://www.youtube.com/watch?v=FJhYcGZ_iJo

Uusin numero