Maamme-laulu soi Weckmanille

EMX85-luokassa Kim Savaste ajoi myöskin kärkikamppailuissa, mutta toisen erän viimeisen kierroksen epäonni suisti Savasteen päivän podiumilta.

Weckman ajoi ensimmäisessä erässä kärkijoukossa jo ensimmäiseltä kierrokselta lähtien. Katseltuaan muutaman kierroksen Britti Kacey Hiron ja Hollannin Stef Karssemakersin selkiä poika pamautti päättäväisesti molemmista kerralla ohi kisan kärkeen.

Hyvinkään ratakierroksen loppuosan röykkysuora oli erässä Weckmanin bravuuri, hän oli ainoa joka pystyi tuplaamaan röykkyjä.

Hiro ja Karssemakers jäivät loppujen lopuksi selvästi kakkoseksi ja kolmoseksi, lauantaisen karsinnan voittaja Hollannin Raivo Dankers puolestaan jätettiin takkuisen alun jälkeen kuudenneksi.

Toisessa erässä Weckmanin lähtö ei sujunut aivan avauserän tapaan, mutta kaukaa kärkikymmenikön takaa aloitettu takaa-ajo tuotti loppujen lopuksi kolmannen sijan Dankersin voittamassa erässä.

Päivän kokonaistuloksissa Weckman vei näin voiton ja kuunteli Maamme-laulun podiumin keskimmäisenä. Luoteis-Euroopan lohkon sarjatilanteessa Weckman on Hyvinkään kisan jälkeen kakkosena tasapistein kärkipojan, Ruotsin Anton Nagyn kanssa.

EM-pisteiden makuun suomalaisista pääsivät myös Kasper Kangasniemi päivän totaalin sijalla 11., Samuli Puhakainen (13.), Viktor Juselius (18.) ja Kimi Koskinen (23.).

Kim Savaste avasi päivän ensimmäisen eränsä EMX85-luokassa nappistartilla. Ensimmäisen kierroksen päätteeksi Savasteen edellä ajoi vain luokkaa totaalisesti hallinnut Britti Conrad Mewse.

Erän loppupuolen Savaste kamppaili tiukasti Belgian Jorge Pradon kanssa, loppujen lopuksi kauden Hollannissa ajetun avauskisan molempien erien kakkonen Prado saalisti kakkostilan myös Hyvinkään ensimmäisestä erästä.

Toisessa erässä Mewse meni jälleen menojaan, vaikka Prado saikin kirjattua alussa kolme johtokierrosta nimiinsä. Vaisun startin jälkeen Savaste nousi erän loppupuolella tiukkaan kamppailuun kakkospaikasta yhdessä Pradon ja Tanskan Glen Meierin kanssa.

Viimeisen kierroksen loppupuoliskolla Savaste sai kuitenkin pettyä. Ensin kierroksella ohitettava kilpailija jäi juuri Savasteen eteen ja hetkeä myöhemmin vuorossa oli kaatuminen.

Pienikokoinen Savaste jäi jumiin oman pyöränsä alle ja ennenkuin hänet saatiin pois pyörän alta nippu kaukaa takaa tulleita kilpailijoita pääsi ohi. Maaliin Savaste saapui sijalla kymmenen.

EM-pisteille luokassa ylsivät myös Matias Murto, hän oli päivän kokonaiskisan viidestoista ja Valtteri Räsänen ollen kahdeskymmenes.

Erikssonin ylivoimaa
SM-sarjan avauksessa

Hallitseva mestari Toni Eriksson oli puolestaan totaalisen ylivoimainen MX1-luokan SM-sarjan avauskisassa.

Eriksson voitti ensimmäisen erän ennen Eestin Erki Kahroa, ennakkosuosikkeihin lukeutuva Niko Koskela kaatui jo avauskierroksella ja jäi lähes kierroksen päähän kärjestä.

Toisessa erässä Eriksson varmisteli erävoiton reilun viidentoista sekunnin erolla Koskelaan. Suomalaisten kärkitaistelua helpotti tässä erässä Kahron ja toisen eestiläisvieraan Indrek Mäen keskinäinen kolarointi.

Junioreiden Luoteis-Euroopan lohkon kauden seuraava EM-kisa ajetaan 18.-19.5. Tanskassa, SM-sarjan toinen osakilpailu sekä MX2- että MX1-luokilla on jo ensi viikonloppuna Raumalla.

Täydelliset tulokset:
http://www.mylaps.com/en/events/891681
Pistetaulukot siellä linkistä Championship (Totti Raittila/TR-Tuotanto)

Uusin numero