Lorenzolta puuttuu yhä prosentteja täydestä terästä Indyssä

– Tunnen toki kuntoni jo paremmaksi, mutta minulla on vielä matkaa 100-prosenttiseen terään. Hienoinen väsymys painaa päälle, myöntää Lorenzo.

Lorenzo ajoi kesätaukoa edeltäneessä Laguna Secan kisassa kuudenneksi edellään toinen olkapäätään potenut kuljettaja, eli Hondan Dani Pedrosa. Lagunassa voittoon kiirehti ja samalla MM-kärkipaikkaansa vankisti Pedrosan tallikaveri Marc Marquez.

Tulokaskuljettaja Marquez johtaa sarjaa yhdeksän osakilpailun 16 pisteellä Pedrosaan. Lorenzo tulee kolmantena kymmenen pistettä Pedrosasta.

– Pystyin lepäämään Lagunan jälkeen joitakin päiviä, jonka jälkeen ajoimme yksityistestit Brnon radalla Tshekissä. Nuo kaksi testipäivää tarjosivat minulle samalla mahdollisuuden tarkistaa fyysinen kuntoni. Kuten sanoin, olen hieman väsynyt, pudottelee Lorenzo.

Lorenzon ja mahdollisesti myöskään Pedrosan tilannetta ei helpota yhtään se, että edessä on kolmen kisaviikonlopun tiivistempoinen putki. Indianapolisin jälkeen vuoroaan odottavat Brno ja Silverstone.

– Käynnistämme nyt kauden jälkimmäisen puoliskon, joka saattaa olla minulle koko vuoden raskain. Kalenteri on ruuhkainen ja se ei suo toipumisaikaa. Ei auta muuta kuin taistella ja pyrkiä siihen, että menetän pisteitä niin vähän kuin mahdollista, linjaa Lorenzo.

Lorenzon kommenttien rivien välistä on luettavissa selkeästi se, että hän ei näe itsellään olevan mahdollisuuksia voittoon Indyssä, jossa ykkössijaa viime vuodelta puolustaa radan kaikkia ennätyksiä hallussaan pitävä Pedrosa.

– Kesätauko teki hyvää ja tunnen itseni fyysisesti taas paljon vahvemmaksi. Lääkärintarkastus osoitti, että solisluu paranee hyvää vauhtia. Täydellinen toipuminen edellyttää vielä paria viikkoa, mutta hyvältä näyttää, Pedrosa lähettää terveisensä Lorenzolle ja kumppaneille.

Rossi akut täynnä
Marquezin haastajaksi

Marquez on ajanut Indyssä kahtena edellisenä vuotena voittoon Moto2:ssa ja kuluva kausi on ehtinyt osoittaa jo useaan otteeseen, että nuorukainen ei kainostele missään eikä milloinkaan uusia haasteita kuninkuusluokan kalustolla ja Bridgestonen renkailla.

Marquez kantaa Indyssä suosikin viittaa harteillaan ja sillä siisti. Siitäkin huolimatta, että hän myöntää tuntevansa tällä kaudella ensimmäistä kertaa hienoisia paineita niskassaan.

Tuota viittaa Marquezin harteilta pyrkii kampeamaan muutaman kuljettajan nippu, josta löytyy myös Lorenzon tallikaveri Valentino Rossi. Rossi on sarjassa neljäntenä, joskin numerollisesti kuin kohtalon ivasta jo 46 pistettä Marquezin takana.

Indyn 4,2 kilometrin mittainen ja pidoltaan äärimmäisen haasteellinen rata ei lukeudu kovinkaan monen kuljettajan suosikkien joukkoon. Ei myöskään Rossin.

– Onhan minulla Indystä mahtaviakin muistoja, mutta se ei ole todellakaan mikään suosikkini. Tässä vaiheessa kautta on kuitenkin erittäin tärkeää pyrkiä saavuttamaan Indystä mahdollisimman hyvä tulos. Tarvitsin tosiaankin tuota kesätaukoa akkujen lataamiseen. Indystä alkaa todella haastava kilpailujakso, mutta tunnen olevani valmis siihen, julistaa Rossi.

MotoGP-luokan ensimmäinen vapaa harjoitus käynnistyy Indianapolisissa perjantaina klo 16.55 Suomen aikaa. Kisa alkaa sunnuntaina klo 21.

Uusin numero