Lorenzolle roima palkankorotus

Espanjalaislähteiden mukaan Lorenzo on nyt löytänyt yhdessä Yamahan kanssa sopivan pyöreän summan ensi vuoden palkakseen.
Tuo summa on 10 miljoonaa euroa, eli Lorenzon palkka nousee tästä vuodesta kertaheitolla peräti kuudella miljoonalla. Yamahan pääsponsori on vaihtumassa Fiatista espanjalaiseen telejättiin Telefonica Movistariin, mitä Lorenzo ei suinkaan pistä tässä kuviossa pahakseen.
Lorenzosta tulee samalla kuninkuusluokan toiseksi kovapalkkaisin kuljettaja. Valentino Rossin liksa liikkuu Ducatilla 14-15 miljoonassa eurossa.

MotoGP-piireissä odotetaan, että Lorenzon jatkosopimus julkistetaan tulevana viikonvaihteena Indianapolisin kisan yhteydessä. Ben Spiesin nouseminen Rossin paikalle Yamahan tehdastiimiin saa samalla lopullisen vahvistuksensa.

Spies nauttii hänkin ensi kaudella vähintäänkin kohtuullista palkkaa. Yamaha maksaa Spiesille kaksi miljoonaa euroa, eli saman palkan kuin Lorenzolle kaudella 2009.

Rossin ja Lorenzon jälkeen ensi vuoden palkkarankingissa tulee seuraavalla sijalla Hondalle siirtynyt Casey Stoner. Vuoden 2007 maailmanmestarin palkka on seitsemän miljoonaa euroa. Hondalla jatkava Dani Pedrosa joutuu tyytymään noin kaksi miljoonaa pienempään palkkaan.
MotoGP-luokan kärkipään kuljettajien ensi kauden tiimikuviot alkavat loksahdella muiltakin osin kohdilleen, kunhan Honda löytää vielä ratkaisun Andrea Dovizioson kinkkiseen tilanteeseen.

Suurissa vaikeuksissa olevan Suzukin jättävä Loris Capirossi on puolestaan ilmoittanut kertovansa kauden 2011 kuvioistaan San Marinon GP:n yhteydessä syyskuun ensimmäisenä viikonvaihteena Misanossa. Capirossin ykkösvaihtoehto on Ducatin Pramac-tiimi ja kakkosena tulee LCR Honda.

Uusin numero