Lorenzo taltutti Stonerin Qatarissa

Lorenzo kukisti Hondalla kaksi ensimmäistä sessiota nimiinsä vieneen Casey Stonerin ja lähtee lauantain aika-ajoon treenien kovin kierrosaika 1.55,302 plakkarissaan. Stoner taipui Lorenzolle 0,372 sekunnilla.

Stoner ei vaikuttanut olevan silti moksiskaan, vaikka testeistä asti vallinnut hallinta päättyikin sijoituksen valossa. Ainakin hetkellisesti.

– Kaiken kaikkiaan melko hyvä päivä. Meillä oli vielä pieniä ongelmia kahdessa ensimmäisessä harjoituksessa ja pystyimme korjaamaan niitä tähän viimeiseen. Se on ehdottomasti positiivista. Fiilis pyörän takapäähän on parempi ja pystyin ajamaan muutamia varsin kovia kierrosaikoja jo aika kuluneilla renkailla. Olen luottavainen aika-ajon osalta, Stoner lähetti terveisensä Lorenzolle.

Itsevarma Lorenzo ei moisista puheista hätkähtänyt.

– Olen iloinen. Paransin tuntuvasti aikaani torstaista. Kuten olen useaan otteeseen kertonut, tämä pyörä on parempi kuin viime vuonna. Siinä on paljon potentiaalia ja vauhtini on hyvällä tasolla. Paalupaikka, mikä ettei. Ainakin tulen taistelemaan siitä loppuun asti.

Lorenzon tallikaveri Ben Spies ehti ajaa viimeisessä treenissä ainoastaan kahdeksan kierrosta ennen kaatumistaan. Tuloslistalla 11:nneksi sijoittunut Speis oli ainoa kuljettaja, joka ei pystynyt parantamaan kierrosaikaansa torstaista.

Crutchlow hienosti kolmas

Lorenzon ja Stonerin väliin kiilasi Yamahan satelliittitiimin Cal Crutchlow, joka vahvisti, että 1000-kuutioinen pyörä istuu tosiaankin hänen käteensä.

Jo testikaudella säväyttännyt Crutchlow jäi pohjista 0,154 sekuntia.

Herve Ponchralin johtamassa Yamahan Tech 3-tiimissä riitti aihetta riemuun, kun Andrea Dovizioso ajoi neljänneksi 0,603 sekuntia tehdastallin Lorenzosta.

Stonerin tiimikaveri Dani Pedrosa oli viides ennen nopeinta Ducati-kuljettajaa, eli Pramac-satelliittitiimin Hector Barberaa.

Ducatin tehdastiimin kuljettajista Nicky Hayden oli seitsemäs ja Valentino Rossi kahdeksas. Rossi sai kavennettua eron kärkeen 1,2 sekuntiin.

Losail, Qatar.
MotoGP-luokan 1/18 MM-osakilpailu. Harjoitusten parhaat ajat:

  1. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing 1.55,302    
  2. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,154
  3. Casey Stoner Australia, Repsol Honda Team + 0,372
  4. Andrea Dovizioso Italia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,603
  5. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 0,812
  6. Hector Barbera Espanja, Pramac Racing Team Ducati + 0,861
  7. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 1,100
  8. Valentino Rossi Italia, Ducati Team + 1,233
  9. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 1,449
10. Alvaro Bautista Espanja, San Carlo Honda Gresini + 1,469
11. Ben Spies USA, Yamaha Factory Racing + 1,728
12. Karel Abraham Tshekki, Cardion AB Motoracing Ducati    + 1,921
13. Randy de Puniet Ranska, Power Electronics Aspar ART    + 2,959
14. Colin Edwards USA, NGM Mobile Forward Racing Suter + 3,008
15. Michele Pirro Italia, San Carlo Honda Gresini + 3,498

MotoGP-luokan 3. harjoituksen täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/Results+Statistics/2012/QAT/MotoGP/FP3