Lorenzo on kuninkuusluokan kuumin kuljettaja

MM-hopeasta Yamaha-tallikaverinsa Valentino Rossin ja Hondan Dani Pedrosan kanssa tiukasti taisteleva Lorenzo on voittanut kaksi edellistä osakilpailua Aragonissa ja Motegissa.

Sama mies löytyy kärjestä myös Australian GP:n avauspäivän jälkeen. Lorenzo latasi perjantain harjoitusten ykköseksi ajalla 1.29,602. Ne syntyivät iltapäivän sessiossa.

Lorenzo kukisti aamun kärkiajallaan toiseksi päätyneen Forward-tiimin Aleix Espargaron 0,147 sekunnilla.

Kertaalleen myös rajusti kaatuneen Lorenzon tavoin jälkimmäisessä harjoituksessa vauhtiaan nostanut Marquez oli kolmas vain kolme kymmenystä Espargaron takana. Hondan pilttuussa Marquezin menoa seurasi silmä tarkkana myös MotoGP-luokan tuplamestari Casey Stoner, joka voitti aikoinaan Australian kotikisansa kuusi kertaa putkeen.

– Kaato oli aika raju, mutta onneksi en loukkaantunut. Nahkapukuni tuhoutui miltei täysin, mutta olen ok, huokaisi Lorenzo helpotuksesta.

– Luulen, että asymmetrinen eturengas oli liian kova näissä viileissä olosuhteissa. Näitä nyt vain sattuu ja niistä on otettava opiksi, jatkoi Lorenzo.

Andrea Iannone oli päivän kiireisin Ducati-kuljettaja. Treenien neljäs sija irtosi 0,201 sekuntia kärjen takana.

Rossi tuikkasi kuudenneksi, mutta Pedrosa joutui tyytymään vasta kymmenenteen sijaan. Erot Espargaroon 0,352 ja 0,687 sekuntia.

Phillip Island, Australia.
MotoGP-luokan 16/18 MM-osakilpailu. Perjantain kahden harjoituksen yhdistetty tuloslista:

  1. Jorge Lorenzo Espanja, Movistar Yamaha MotoGP 1.29,602
  2. Aleix Espargaro Espanja, NGM Forward Racing Yamaha + 0,147
  3. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team + 0,150
  4. Andrea Iannone Italia, Pramac Racing Ducati + 0,201
  5. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 0,343
  6. Valentino Rossi Italia, Movistar Yamaha MotoGP + 0,352
  7. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Ducati Team + 0,474
  8. Pol Espargaro Espanja, Monster Yamaha Tech 3 + 0,501
  9. Yonny Hernandez Kolumbia, Energy T.I. Pramac Racing Ducati + 0,679
10. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 0,687
11. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,711
12. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda MotoGP + 1,076
13. Nicky hayden USA, Drive M7 Aspar Honda + 1,432
14. Alex de Angelis San Marino, NGM Forward Racing Yamaha + 1,506
15. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 1,535

Uusin numero