Lorenzo latasi tyylipuhtaasti kärkeen, karkuun ja voittoon yli 122 000 katsojan edessä

Lorenzo teki yli 122 000 katsojan silmien edessä Espanjan Jerezissä ajetusta kauden neljännestä MM-osakilpailusta siinä mielessä tylsän, että voittajasta ei ollut enää mitään epäselvyyttä parin kierroksen jälkeen.

Lorenzo palkitsi kotiyleisönsä täydellisyyttä tapailevalla viikonvaihteella: hän hallitsi harjoituksia ja dominoi sen päälle ennätyslukemin aika-ajoa, sekä itse 27 kierroksen kisaa.

Lorenzo ampaisi paalupaikalta välittömästi kärkeen saaden Hondan Marc Marquezin peräänsä.

Pikapuoliin kävi kuitenkin selväksi, että viikko sitten lauantaina sormileikkauksessa käyneellä Marquezillakaan ollut mitään jakoa Lorenzon vauhtiin.

Lorenzon ja Marquezin takana tilanne oli vastaava, kun Valentino Rossi taittoi Yamahallaan matkaa kolmannella sijalla ilman mahdollisuutta ylemmäs ja toisaalta ilmaan uhkaa takaakaan.

Koko kisan kontrollissaan pitänyt Lorenzo tervehti ruutulippua 5,576 sekunnin erolla Marqueziin. Upean uransa 200. podiumsijoituksen saavuttanut Rossi jäi voittajasta ja tiimikaveristaan 11,586 sekuntia.

– Minulla oli todella vaikuttava vauhti päällä koko viikonvaihteen ja tunsin itseni vahvaksi myös jarrupaikoissa, jotka eivät ole yleensä parhaita puoliani. Kyllä, pystyin olemaan nopea joka puolella rataa, iloitsi Lorenzo.

Marquezille kakkossijakin maistui tällä kertaa makealta.

– Minulla oli kisassa sittenkin enemmän vaikeuksia oikean käteni kanssa, johon kohdistui paljon painetta tuon vasemman pikkusormen vamman vuoksi. Otin sen vuoksi kilpailun keskivaiheessa pari kierrosta vähän rauhallisemmin, mutta sen jälkeen pelissä oli taas täydet 100 prosenttia.

Rossi huomasi nopeasti, että hänen on parempi alkaa varmistella kolmatta sijaansa.

– Yritin ja yritin, mutta sanoin sitten itselleni että ok, ei oteta turhaa riskiä.

Keulien maalilijan ylittänyt Rossi johtaa edelleen sarjaa. Hänellä on 15 pisteen etu Jerezissä Ducatilla yhdeksänneksi päätyneeseen Andrea Doviziosoon. Lorenzo on pisteissä kolmantena ja Marquez neljäntenä.

Seuraava osakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua, jolloin estradina toimii Le Mansin niin sanottu stop&go-rata Ranskassa.

Uusin numero