Lorenzo kuningas Kataloniassa

Yamahallaan toisen peräkkäisen voiton viimeistellyt Lorenzo kontrolloi kisaa hoidettuaan reilun sekunnin eron Hondan Dani Pedrosaan, joka ajoi uransa 200. GP:n. Maalissa marginaali oli 1,763 sekuntia.

– Kova kuumuus teki tästä kisasta fyysisesti tähän mennessä koko kauden vaativimman. Mutta tämä oli tietysti myös muutenkin spesiaalikisa. Kotiyleisön edessä on aina mahtavaa voittaa, iloitsi Lorenzo.

Lorenzo myönsi, että hän ei osannut odottaa aivan niin terävää, joka nyt nähtiin.

– Kyllä, se oli minulle hienoinen yllätys. Tosin sain hengähtää hieman helpotuksesta vasta noin viisi kierrosta ennen maalia, sillä Dani pysytteli sitkeästi iskuetäisyydellä. Hoin koko ajan itselleni, että pidä keskittyminen koossa, kertoi Lorenzo.

Pedrosan kommenttien rivien välistä ilmeni selvästi, että hän odotti jotain aivan muuta kuin kakkossijaa.

– No, ei tämä toinen sijakaan ole ollenkaan huono sarjaa ajatellen. Eikä sitä ollut starttinikaan, joskaan ei se mikään täydellinenkään ollut.

Pedrosa huomasi nopeasti, että hän oli aseeton Lorenzoa vastaan.

– Heti kun yritin puskea eroa kiinni, niin minulla oli mutkissa eturenkaan kanssa ongelmia. Luulin, että se johtui alussa täydestä tankista, mutta sama ongelma jatkui kisan loppuun asti.

Marquez: ”Yritin iskua
aivan väärässä paikassa!”

Marc Marquez täydensi espanjalaisten odotetun kolmoisvoiton 63 tuhannesosaa tallikaverinsa Pedrosan takana.

Marquez järjesti HRC:n pilttuuseen kauhunhetkiä vajaat kaksi kierrosta ennen maalia yrittäessään ohittaa Pedrosaa. Läheltä, todella läheltä piti, että Honda olisi jälleen karannut siinä vaiheessa nuorukaisen käsistä.

– Yritin iskeä aivan väärässä paikassa ja tein ison virheen. Olen kuitenkin todella tyytyväinen tähän sijoitukseen ja erityisesti siihen, että pysyin näin lähellä Jorgea ja Dania. Eipä silti, limiitillähän tässä koko ajan mennään. Se on pelin henki, huikkasi Marquez leveä hymy kasvoillaan.

Lorenzon tallikaveri Valentino Rossi ajoi neljänneksi 4,048 sekuntia voittajasta.

Yamahan vahaa panosta himmensi kakkosruudusta kisaan startanneen satelliittitiimin Cal Crutchlowin kaatuminen seitsemännessä kaartessa neljänneltä sijalta siinä vaiheessa, kun kilpailusta oli ajettu vajaat viisi kierrosta.

Heti Crutchlowin jälkeen vuorostaan Ducatin Nicky Hayden koki saman kohtalon mutkassa numero 10, jossa sattui ja tapahtui taas tänäkin viikonvaihteena.

Rossin jälkeen seuraaville sijoille ajoivat LCR Hondan Stefan Bradl, kauden parhaaseen yytänyt Tech 3 Yamahan Bradley Smith ja Ducatin Andrea Dovizioso.

Aleix Espargaro oli Apriliallaan jälleen nopein CRT-kuljettaja sijoittumalla kahdeksanneksi 58,615 sekuntia voittajasta.

Pedrosa johtaa edelleen sarjaa, mutta Lorenzo nousi enää seitsemän pisteen päähän. Kolmantena oleva Marquez tulee 30 pistettä Pedrosan takana.

Seuraava osakilpailu ajetaan Assenin radalla Hollannissa. Siellä kilpaillaan perinteisesti lauantaina ja päivämäärä on tällä kerralla 29. kesäkuuta.

Barcelona, Espanja.
MotoGP-luokan 6/18 MM-osakilpailu:

  1. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing 43.06,479
  2. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 1,763
  3. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team + 1,826
  4. Valentino Rossi Italia, Yamaha Factory Racing + 5,874
  5. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 26,756
  6. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 32,228
  7. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 32,692
  8. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 58,615
  9. Colin Edwards USA, NGM Mobile Forward Racing FTR Kawasaki + 1.03,142
10. Michele Pirro Italia, Ignite Pramac Racing Ducati + 1.09,774
11. Danilo Petrucci Italia, Came IodaRacing Project Ioda-Suter + 1.24,377
12. Claudio Corti Italia, NGM Mobile Forward Racing FTR Kawasaki + 1.33,679
13. Yonny Hernandez Kolumbia, Paul Bird Motorsport ART + 1.45,355
14. Bryan Staring Australia, GO&FUN Honda Gresini FTR Honda + 1.50,745
15. Javier Del Amor Espanja, Avintia Blusens FTR + 1 kierros
16. Lukas Pesek Tshekki, Came IodaRacing Project Ioda-Suter + 1 kierros

Pistetilanne:
  1. Pedrosa 123
  2. Lorenzo 116
  3. Marquez 93
  4. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Yamaha 71
  5. Rossi 60
  6. Dovizioso 59
  7. Nicky Hayden USA, Ducati 45
  8. Bradl 41
  9. Alvaro Bautista Espanja, Honda 38
10. Espargaro 36
11. Smith 34
12. Pirro 28
13. Andrea Iannone Italia, Ducati 21
14. Hector Barbera Espanja, FTR 13
15. Petrucci 13

Seuraava osakilpailu: 29.6. Assen, Hollanti.
 

Uusin numero