Lorenzo käynnistää paluun crossipyörällä

Lorenzolta irtosi rajussa rytäkässä pala vasemman käden nimettömästä sormesta, minkä jälkeen MM-pisteissä toiseksi ja kaukana Hondan Casey Stonerin takana sijoittuneelta ex-mestarilta jäivät väliin kolme viimeistä osakilpailua, sekä kauden jälkeiset tärkeät uuden pyörän testit Valenciassa.

Lorenzo, 24, alkaa nyt olla valmis paluuseen pyörän puikkoihin, kun kohtalokkaasta onnettomuudesta on vierähtänyt reilut kaksi kuukautta.

– Olen toipumisen osalta jo kalkkiviivoilla. Pääsen pikapuoliin aloittamaan harjoittelun motocrosspyörällä. Onneksi vuoden 2012 testeihin on aikaa vielä yli kuukausi.

Yamahalla paiskitaan pitkää päivää

Lorenzo odottaa jo nyt vesi kielellä pääsyä 1000-kuutioisen Yamahan selkään, kun testit käynnistyvät tammi- ja helmikuun vaihteessa Sepangin radalla Malesiassa.

– Mitäkö odotan pyörältä? Paljon voimaa, lataa Lorenzo tuttuun ja välillä mahtipontiseen tyyliinsä.

Lorenzo tietää tasan tarkkaan, että edessä odottaa iso työsarka.

– Toivon tietenkin, että uusi Yamaha on täydellinen pyörä, mutta eihän sellaista ole olemassakaan.

Yamahasta ei ollut päättyneellä kaudella horjuttamaan Hondan valtaa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

– Emme olleet parhaimmillamme viime kaudella, mutta ei se ollut suinkaan mikään katastrofikaan.  Pyrimme tietenkin aina parempaan ja siksi Yamahan insinöörit tekevät töitä Japanin tehtaalla lähes 24 tuntia vuorokaudessa.

”Ei unohdeta Rossia”

Urallaan tuplasti silloisten 250-kuutioisten tittelin nimiinsä napannut Lorenzo ajoi kuninkuusluokan mestaruuden kaudella 2010 Valentino Rossi tallikaverinaan. Ne olivat niitä aikoja, jolloin Yamahan varikkopilttuussa nikkaroitiin seinä ”tallikaverusten” välille.

Ducatille siirtyneen Rossin viime kausi painui penkin alle, mutta ainakaan Lorenzo ei ole valmis tiputtamaan ”Tohtoria” pois pelistä.

– Rossilla on vuosi Ducatilla takana ja toinen edessä, joten aika ei ole vielä oikea yhteenvedolle. Rossilla on mahdollisuus kääntää tilanne edukseen. Hän on voittaja, hän on kokenut ja hänen vauhtinsa riittää siihen. luonnehtii Lorenzo.

Vaikka voimasuhteet eivät suuremmin eläisikään MotoGP-luokassa, niin samaa ei voi sanoa sarjan kalenterista. Perinteisen Espanjan GP:n kohtalo taloudellisten vaikeuksien kanssa painivassa Jerezissä oli vaakalaudalla jo ensi kauden valossa.

– On todellakin sääli, jos Jerez poistuu sarjasta kauden 2012 jälkeen. Menettäisimme silloin jotain suurta, sanoo Lorenzo.

* MotoGP-sarjan talvitestiohjelma ennen 8. huhtikuuta Qatarissa käynnistyvää MM-kautta.
MotoGP-luokka:

31.1.-2.2. Sepang, Malesia
28.2.-1.3. Sepang, Malesia
23.-25.3. Jerez, Espanja

Moto3- ja Moto2-luokat:
8.-10.2. Valencia, Espanja
16.-18.2. Jerez, Espanja
19.-21.3. Jerez, Espanja

Uusin numero