Lorenzo ja Rossi lähtivät lomille

Maanantaina mestaruusjuhlien jäljiltä huilannut Macr Marquez oli tiistain nopein ajalla 1.30,536. Marquez testasi Hondan kahta eri versiota, eli sitä jota hän pääsi kokeilemaan jo Misanossa, sekä edelleen tästä päivitettyä pyörää.

MM-hopeamitalisti Lorenzo oli päivän toiseksi nopein 0,232 sekuntia Marquezista. Rossi pisti pillit pussiin seitsemäntenä 0,878 sekuntia kärjen takana.

Lorenzo ja Rossi palaavat seuraavat kerran Yamahan puikkoihin helmikuussa Sepangin radalla Malesiassa ajettavissa testeissä, jossa MotoGP-vuosi 2014 polkaistaan todenteolla käyntiin.

– Testasimme Valenciassa onnistuneesti ensi vuoden pyörää ja löysimme taas muutamia uusia positiivisia asioita. Kyse oli pienistä seikoista, joiden toivon tuovan meille etua ensi kaudella. Nyt jäämme odottamaan Sepangia ja pyörän osalta suurempia ja tärkeämpiä parannuksia, muotoili Lorenzo.

MM-pisteissä neljänneksi sijoittunut Rossi lähti hyvillä mielin lomille. Se pitää sisällään vauhdikkaita hetkiä varmuudella ainakin perinteisessä Monzan rallissa.

– Tämä oli hyvä testijakso Valenciassa. Eihän tuo aika ollut mikään fantastinen, mutta teimme tärkeää työtä, josta insinöörit saavat jatkaa talvikaudella, Rossi kiteytti kupletin juonen kahden testipäivän osalta.

Valencia, Espanja.
MotoGP-luokan 2/3 testipäivä:

  1. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team 1.30,536    
  2. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing + 0,232    
  3. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 0,412    
  4. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 0,454    
  5. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 0,672    
  6. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,861    
  7. Valentino Rossi Italia, Yamaha Factory Racing + 0,878    
  8. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 1,125    
  9. Pol Espargaro Espanja, Monster Yamaha Tech 3 + 1,300    
10. Andrea Iannone Italia, Pramac Racing + 1,308    
11. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Ducati Team + 1,578    
12. Michele Pirro Italia, Ducati Test Team + 1,937    
13. Nicky Hayden USA, Power Electronics Aspar + 2,040    
14. Yonny Hernandez Kolumbia, Pramac Racing + 2,264    
15. Aleix Espargaro Espanja, NGM Mobile Forward Racing + 2,311    
16. Colin Edwards USA, NGM Mobile Forward Racing + 2,613    
17. Michael Laverty Iso-Britannia, Paul Bird Motorsport + 3,136    
18. Randy de Puniet Ranska, Paul Bird Motorsport + 3,297    
19. Scott Redding Iso-Britannia, GO&FUN Honda Gresini + 4,005    
20. Mike Di Meglio Ranska, Avintia Blusens + 4,082    

Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/TestResults/MotoGP+Valencia+Test+2014

 

Uusin numero