Lindegren onnistui Alastarolla, mukaan cupin kärkitaistoon

Odotukset viikonlopulle eivät olleet kummoisia, koska Alastaro ei ratana ole minulle niitä mieluisimpia ja kauden alun onnistumisten jälkeen on vauhti ollut hieman kadoksissa . Tilannetta ei helpottanut perjantain epävakainen sää, jonka takia harjoituskierrokset jäivät vähäisiksi.

Lauantain aika-ajot ajettiin kuivalla radalla, tuloksena cupin 10. lähtöruutu. Sprinttikisaan lähdettiin sadekumeilla ja onnekseni ajo sateella tuntui sujuvan huomattavasti kuivaa paremmin. Tuloksena kisasta 8. sija, sekä kohtuullinen kierrosaika, joka oikeutti sunnuntain kisaan kolmanteen lähtöruutuun.

Sunnutain aurinkoisella kelillä ajettuun 16 kierroksen kisaan sain todella hyvän lähdön ja ajoin kärjessä jonkin aikaa. Jouduin kuitenkin kärkipaikasta luopumaan , mutta toisen sijan sain pidettyä maaliin asti.

Olen tulokseen todella tyytyväinen ja jopa yllättynyt  vaikean viikonlopun jälkeen. Alastarolta poimitut pisteet ovat erittäin tärkeitä sarjan kokonaispisteiden kannalta. Nousin nyt sarjassa toiseksi ja jopa cup-voittoon on vielä ainakin teoreettinen mahdollisuus.

Seuraava ja samalla kauden finaaliviikonloppu ajetaan Motoparkissa Virtasalmella 2.-4.9

Uusin numero