”Lepikko kutsuisi silmänräpäyksessä” – Kallio ei kiristä vauhtia väkipakolla

Pyörän iskukyky oli harmillisesti jälleen tipotiessään ja suomalainen lähtee sunnuntain kilpailuun vasta sijalta 23. Aika-ajon nopein oli Ajo Motorsportin Johann Zarco, jolle Kallio jäi 1,639 sekuntia.

Kallio tiimeineen kokeili vielä lauantaiaamun harjoituksissa muuttaa pyörän säätöjä, mutta se ei tuottanut tulosta.

– Pidensimme pyörän akseliväliä aamulla, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä suorituskykyyn, joten muutimme säädöt aika-ajoihin takaisin samanlaisiksi, kuin mitä ne muuten ovat olleet koko viikonlopun, Kallio kertoi.

– Aika-ajoissa vauhti riitti nyt tällä kertaa sijalle 23 ja tämä oli odotettavissa. Olen täysin ymmälläni, että se vähäinenkin vauhti, mitä meillä oli jo muutamassa kisassa, on kadonnut tyystin. Yhtä pään seinään hakkaamistahan tämä nyt on, Kallio latasi.

Rengasruletti on ottanut aivan liian ison roolin Kallion pyörän suorituskyvystä ja kärsimysnäytelmä on ollut sen mukainen.

– Kun renkaat ei toimi, niin ei tuosta ajamisesta yksinkertaisesti tule mitään. Näin radikaalia suorituskyvyn tippumista ei voi enää oikein hanskallakaan paikata ja jos vauhtia yrittäisi väkisin kiristää, niin lepikko kutsuisi silmänräpäyksessä, Kallio sanoi.

– Lisäksi on ihan käsittämätöntä kuinka katastrofaalinen ero pehmeällä ja kovalla rengasseoksella on meidän suorituskykyyn. Sunnuntain kisan mahdollisuudet ovat siinä, että muutkin käyttäisivät meidän tapaan kovempaa seosta, jolloin tilanne voisi tasoittua, Kallio ennakoi kilpailua.
 

Uusin numero