18 huhtikuun, 2024
Nyt mainetta pitää yllä 250-kuutioisten hallitseva maailmanmestari Marco Simoncelli. Gileran tarina on vähintäänkin hämmästyttävä. Satavuotisjuhliaan vuonna 2009 viettävä merkki on voittanut maailmanmestaruuden moottoripyöräilyn GP-sarjan kaikissa luokissa ja menestynyt myös offroad-puolella.
Satavuotisjuhlalogo
Yhtiön satavuotisen taipaleen juhlistamiseksi kaikki Gilera-skootterit varustetaan vuonna 2009 uudella logolla, joka on mukaelma 1950-luvun kuuluisasta logosta. Logon kummallakin puolella on merkin värit mustalla taustalla ja niiden välissä symboliset vuosiluvut 1909 ja 2009. Uusi logo, joka on tyylitelty uudelleen 3D-teknologiaa hyödyntäen, nähdään ensin yhtiön premium-malleissa ja myöhemmin valikoiman kaikissa pyörissä.
Piaggion design-keskuksen suunnittelema uusi symboli antaa Gileran kunniakkaalle kilpailuhistorialle tuoreen ja modernin tulkinnan. Klassinen kahden renkaan logo vuodelta 1950 henkii perinteistä Gilera-tunnelmaa. Uuden logon ympärillä oleva kullanvärinen rengas symbolisoi Gilera-brändin historiallista arvoa ja eleganssia.
Historia
Gileran tarina on vähintäänkin hämmästyttävä. Satavuotisjuhliaan vuonna 2009 viettävä merkki on voittanut maailmanmestaruuden moottoripyöräilyn GP-sarjan kaikissa luokissa ja menestynyt myös offroad-puolella.
Gileran historia alkoi 1900-luvun alkuvuosina. Yhtiön ensimmäinen moottoripyörä oli Giuseppe Gileran suunnittelema VT 317 vuonna 1909. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Gileran 500-kuutioiset flathead-pyörät keräsivät voittoja tärkeissä kansainvälisissä kilpailuissa.
1930-luvulla saapuivat kansiventtiilimallit, kuten Quattro Bulloni 500 ja Otto Bulloni. Vuonna 1936 esiteltiin Rondine, kompressorilla ja 500-kuutioisella rivinelosella varustettu futuristinen kilpapyörä. Rondine rikkoi erinäisiä maailmanennätyksiä (vuoden 1937 lentävän kilometrin ennätys 274,181 km/h pysyi lyömättömänä miltei 20 vuotta) ja Dorino Serafini ajoi sillä Euroopan mestariksi vuonna 1939.
Sodan jälkeen Gilera palasi näyttämölle Saturno 500:n ja useiden keski- ja pienikokoisten koneiden voimalla. Kilparadalla uudet nelisylinteriset ja 500-kuutioiset mallit hallitsivat moottoripyöräilyn GP-sarjaa, jossa nähtiin eeppisiä kamppailuja Nortonin, Moto Guzzin ja MV Agustan kanssa. Gileran pyörillä voitettiin kuusi kuljettajien MM-titteliä vuosien 1950 ja 1957 välillä. Umberto Masetti oli maailmanmestari vuosina 1950 ja 1952. Häntä seurasivat Geoff Duke kolmella MM-voitollaan ja Libero Liberati. Gileran saavutuksiin kuului myös kuusi valmistajien maailmanmestaruutta, kolme Tourist Trophy -voittoa, seitsemän Italian mestaruutta ja Bruno Franciscin vaikuttava ja ennätyksellinen voittoajo Milano-Taranto-kilpailussa. Vetäytyessään kilpa-areenoilta vuonna 1957 Gilera oli kerännyt yhteensä 40 GP-voittoa. Gilera oli varteenotettava tekijä myös maastoajossa, jossa se hallitsi kansainvälisiä kuuden päivän ajoja ja tasanopeuskilpailuja.
Tuotantopyörien puolella Gilera rakensi maineensa keskikokoisten matkapyörien (Giubileo, Rossa, Turismo, Sport) varaan ja pääsi vaikuttaviin myyntilukuihin. Yhtiön lippulaivamalleja olivat jo tuttu Saturno (joka valittiin myös Italian asevoimien käyttöön) sekä 300 Bicilindrica.
Vuonna 1969 Gilerasta tuli osa Piaggio-konsernia, joka siivitti perinteikkään kahden renkaan brändin uuteen nousuun keskittymällä keskikokoisten ja hieman pienempien mallien tuotantoon ja luomalla valikoiman, johon kuului sekä maantie- että maastopyöriä. Gileran esitykset motocross- ja tasanopeuskilpailuissa palauttivat yhtiön nimelle entisaikojen loistoa. Tässä olivat tukena myös sellaiset innovatiiviset huippumallit kuten futuristinen 125 Bicilindrica Cross.
1980-luvulla esiteltiin uusi yksisylinterinen nelitahtimoottori kahdella nokka-akselilla, jonka iskutilavuus oli alun perin 350 tai 500 kuutiota ja myöhemmin 600 kuutiota. Uusi moottoritekniikka saavutti huippuhetkensä enduron MM-sarjassa (600- ja 750-kuutioiset). Gilera ylsi kahteen luokkavoittoon Paris-Dakar-rallissa ja kokonaiskilpailun voittoon Faaraoiden rallissa. 125-kuutioisissa Gilera oli kehityksen kärjessä tehokkaan SPO2:n ja futuristisen CX125:n ansiosta. Gilera teki paluun GP-sarjan 250-luokkaan vuosina 1992 ja 1993. Tuotanto siirrettiin vuonna 1993 Pontederaan, jossa keskityttiin Runnerin kaltaisten urheilullisten skootterien kehittämiseen. Runner on innovatiivinen ”maantieskootteri”, joka on nykyisin saatavissa 125- tai 200-kuutioisella neliventtiilisellä nelitahtimoottorilla.
Vuonna 2000 Gilera toi valikoimaansa DNA:n. Tämä automaattivaihteistolla varustettu malli antoi aivan uuden käsityksen siitä, millainen skootterin ja moottoripyörän risteytys voi olla. Vuoden 2003 loppupuolella esiteltiin Nexus-maksiskootteri, joka merkitsi Gileran paluuta 500-kuutioisten luokkaan. Yli 40 hevosvoimaa, edistynyt muotoilu ja helppo ajettavuus tekivät Nexuksesta markkinoiden sporttisimman skootterin.
Vuoden 2006 EICMA-näyttelyssä Milanossa Gilera yllätti kaikki alan ihmiset esittelemällä valikoiman todella vallankumouksellisia tuotteita. Niistä Gilera GP 800 on nopein ja tehokkain skootteri, joka on nähty tähän päivään mennessä: kaksi sylinteriä, kahdeksan venttiiliä, 839 kuutiota, elektroninen polttoaineen ruiskutus, nestejäähdytys, 75 hv… Gilera GP 800 yhdistää keskikokoisen moottoripyörän suorituskyvyn ja ajonautinnon ja skootterin käytännöllisyyden. Sen vahvoja puolia ovat myös hyvä kantokyky, aerodynaamisesti muotoiltu tuulisuoja ja erinomainen ajomukavuus. Toinen upea uusi tulokas on Gilera Fuoco, joka on säväyttävän muotoilunsa ja kaksoissytytyksellä ja elektronisella ruiskutuksella varustetun 500-kuutioisen moottorinsa ansiosta Piaggio-konsernin ainutlaatuisen kolmipyörämalliston lippulaiva. Kolmipyöräiset skootterit merkitsevät perustavanlaatuista kehitysaskelta turvallisuuden ja ajonautinnon suhteen.
Vuonna 2001 kahden renkaan merkki teki yllättävän vedon palatessaan 125-kuutioisten MM-sarjaan. Paluun teki mahdolliseksi espanjalaisen Derbin osto Piaggio-konserniin. Gilera Racing Teamin johtoon asetettiin Giampiero Sacchi. Puhtaasti italialaisvoimin toimiva talli on kulkenut menestyksestä menestykseen, suurelta osin jokaisen tiimin jäsenen kokonaisvaltaisen panoksen ansiosta. San Marinoa edustaneen nuoren Manuel Poggialin johdolla Gilera vakiinnutti asemansa yhtenä 125-kuutioisten kärkitalleista. 20. toukokuuta 2001 Le Mansissa Manuel päätti upean ajosuorituksensa Ranskan Grand Prix’n ykkössijaan ja toi Gileran vuosien tauon jälkeen takaisin MM-sarjan korkeimmalle palkintokorokkeelle. Poggiali voitti kauden aikana kaksi muutakin GP-kisaa (Portugalin Estorilissa ja Valenciassa) ja kruunasi hämmästyttävän tasaisen suorituksensa 125-kuutioisten maailmanmestaruudella. Näin Gileran kunniakas kilpailuperinne sai jatkoa 44 vuotta sen jälkeen, kun Libero Liberati voitti 500-kuutioisten MM-sarjan nelisylinterisellä pyörällään.
2002 Gilera palasi radalle puolustamaan titteliään. Poggiali määräsi jälleen tahdin piikkiluokassa moottoripyöräilyn historian jääneillä ajosuorituksillaan, kuten voitollaan Mugellossa. Neljällä voitollaan ja kymmenellä palkintosijallaan hän taisteli viimeiseen asti maailmanmestaruudesta, mutta joutui lopulta tyytymään kakkossijaan.
2003 oli Gileralle siirtymäkausi. Kahden menestyksekkään vuoden jälkeen tiimi kävi läpi vaikean uudelleenrakennusprosessin, joka piti tallin kaukana palkintokorokkeesta, mutta johti tuloksiin jo kauden 2004 MM-sarjassa. Ensimmäistä kertaa kilparadoille paluunsa jälkeen Gilera aloitti kauden kahdella kuljettajalla, jotka olivat Stefano Perugini ja Fabrizio Lai. Tallin teknisenä johtajana toimi Luigi Dall’Igna.
Kun Aprilia oli integroitu osaksi Piaggio-konsernia, Gilera teki paluun myös GP 250 -luokkaan. Vuosi oli 2006 ja kuljettajana Romagnan alueelta kotoisin oleva nuori Marco Simoncelli. Hän sai vuonna 2007 rinnalleen MotoGP-veteraani Roberto Locatellin. Gileran kautta aikojen ensimmäinen 250-luokan voitto tuli kaudella 2008, kun Simoncelli ylitti maalilinjan ensimmäisenä Italian GP:ssä Mugellossa. Hän toisti urotekonsa jo seuraavassa GP-kisassa Barcelonassa. Jatkossa Simoncelli voitti myös Saksan, Japanin ja Australian GP:t ja päätti kautensa MotoGP 250 -luokan maailmanmestaruuteen.
GILERAN KUNNIAGALLERIA
VALMISTAJIEN MAAILMANMESTARUUDET:
1952 – 500 cm3
1953 – 500 cm3
1954 – 500 cm3
1955 – 500 cm3
1957 – 350 cm3
1957 – 500 cm3
KULJETTAJIEN MAAILMANMESTARUUDET:
1950 – Umberto Masetti, Italia – 500 cm3
1952 – Umberto Masetti, Italia – 500 cm3
1953 – Geoff Duke, Iso-Britannia – 500 cm3
1954 – Geoff Duke, Iso-Britannia – 500 cm3
1955 – Geoff Duke, Iso-Britannia – 500 cm3
1957 – Libero Liberati, Italia – 500 cm3
2001 – Manuel Poggiali, San Marino – 125 cm3
2008 – Marco Simoncelli, Italia – 250 cm3
