LCR Hondalla jatkavalta Bradlilta irtosi Indyn pressin levein hymy

Moto2-luokan maailmanmestariksi vuonna 2011 ajanut Bradl kilpailee nyt toista kautta Lucio Cecchinellon johtamassa Hondan satelliittitiimissä. Edellisessä osakilpailussa Laguna Secassa paalupaikalta toiseksi kiirehtinyt Bradl on MotoGP-luokan MM-pisteissä yhdeksän osakilpailun jälkeen kuudentena.

Bradl jatkaa siis LCR-tiimissä, mutta sopimus on tehty suoraan HRC:n kanssa. Se ei merkitse täyttä tehdaskuljettajan statusta, mutta toki vahvaa tukea Hondalta.

– HRC:n tuki oli minulle äärimmäisen tärkeä jo ensimmäisellä MotoGP-luokan kaudellani. Olen myös iloinen saadessani jatkaa Lucion tiimissä, koska tunnemme toisemme jo siksi hyvin. Tiimiin on rakentunut erittäin ammattimainen ja perheenomainen ilmapiiri. Tästä on hyvä jatkaa ja nimenomaan heti perjantaina täällä Indyssä!, ilakoi toisen polven ratamoottoripyöräilijä Bradl.

Bradlin odotettu sopimus tietää samalla sitä, että kauden 2014 osalta enää yhden prototyyppipyörällä ajavan kilpailijan paikka on täyttämättä kuninkuusluokassa.

Kyse on Ducatin Pramac-tiimistä, jonka odotetaan jatkavan sopimusta italialaisen Andrea Iannonen kanssa. Indyssä pitkän toipilasjakson jälkeen paluun radoille tekevän yhdysvaltalaisen Ben Spiesin sopimus Ducatin Pramac-tiimin kanssa kattaa edelleen kauden 2014.

Moto2:n MM-sarjaa johtava Mika Kallion englantilainen tiimikaveri Scott Redding siirtyy varmuudella MotoGP-luokkaan ja yhtenä vaihtoehtona oli pitkään Ducati.

Redding suuntaa kuitenkin näillä näkymin Hondan Gresini-tiimiin, jossa hän kilpailee ensi kaudella kuninkuusluokassa debytoivalla tuotantomallilla, eli pyörällä, jonka kehitys- ja testityössä myös Casey Stoner on vahvasti mukana.


HRC:llä on tiettävästi näppinsä vahvasti pelissä myös Reddingin sopimuksen osalta.

Uusin numero