Lauslehto IDM-sarjan kärkeen

Lauslehto onnistui jo Supersport-luokan aika-ajossa, kun hän saavutti kahteen kilpailulähtöön eturivin kolmannen lähtöruudun.

– Viikonvaihteen ensimmäinen kilpailu oli tasaista kamppailua kärkiryhmässä. Nousin ensimmäisessä mutkassa toiseksi ja sen jälkeen sijoitukset vaihtuivat useaan otteeseen, kertasi kakkosena maalilipulle saapunut Lauslehto.

Toisen kilpailun alku sunnuntaina ei lupaillut hyvää Yamaha-kuljettajalle, mutta kilpailun loppuvaiheet sujuivat suomalaisittain mallikkaasti.

– Vähän mokasin startissa ja putosin seitsemänneksi. Pystyin nousemaan muutaman sijan, mutta siinä vaiheessa neljän kärki oli ehtinyt karkaamaan muutaman sekunnin etumatkalle.

– Onnistuin ajamaan kärkiryhmän kiinni ja lähdin viimeiselle kierrokselle neljäntenä. Takasuoran jarrutukseen menimme neljä kuskia rinnakkain. Ehdin siinä ajatella, että tämä ei pääty hyvin.

– Kilpakumppani jarrutti keulansa alta ja vei mukanaan hiekoille myös toisen kuljettajan. Pääsin siinä tilanteessa kuittaamaan kärkeen ja pidin asemani maaliin saakka, Lauslehto iloitsi.

Kauden kolmannen voittonsa saavuttanut Lauslehto nousi takaisin IDM-sarjan pistejohtoon ohi sveitsiläisen Daniel Sutterin.

Uusin numero