Lauslehto: ”IDM-kaudesta jäi erittäin hyvä maku”

Sunnuntaina kauden päätöskilpailussa järvenpääläinen ajoi ilman menestyspaineita kuudenneksi.

– Yritin tietenkin päästä aivan kärkeen, mutta tässä kisassa toisella rengasmerkillä kisanneet kuskit olivat hieman niskan päällä. Viiden kärki pääsi jo alkukierroksella karkuun, jonka jälkeen ajoin oikeastaan melkoisen yksinäisen kisan kuudennella sijalla, Lauslehto myönsi.

– Kokonaisuutena tästä kaudesta jäi erittäin hyvä maku. Mestaruus saavutettiin monen voiton ja palkintosijan myötä. Viime kaudella ylsin jo paikoitellen kärjen vauhtiin, mutta tällä kaudella pitkäjänteinen työ kantoi hedelmää. Siitä täytyy lausua suuret kiitokset omalle tiimilleni ja tukijoilleni.

Lauslehto on saavuttanut runsaasti menestystä urallaan. Suomen mestaruuksien lisäksi hän on voittanut Euroopan mestaruuden vuonna 2004.

– Tavallaan tämä Saksan IDM-sarja vastaa entistä EM-sarjaa. Lähivuosina EM-tittelit on ratkaistu kerrasta poikki -tyylillä, eikä enää sarjamuotoisena.

– Tänä vuonna IDM-sarjan mitalikolmikko tuli kokonaisuudessaan Saksan ulkopuolelta, Lauslehto vertaili.
 

Uusin numero