Lauslehto hakee jälleen menestystä IDM-sarjasta

Hallitseva mestari on ollut tämän kauden kahden ajetun kisaviikonlopun aikana kärkiryhmän vauhdissa, mutta vielä ei Yamaha-kuljettaja ole aivan yltänyt palkintopallille.

Viikonloppuna Belgian Zolderin radalla ajetussa kauden kolmannessa osakilpailussa sijoittuminen podiumille oli tosin enemmän kuin lähellä. Lauslehto sijoittui neljänneksi ja ylitti maalilinjan vain 0,7 sekuntia voittajan jälkeen.

– Viikonlopun avauskisa oli tasainen vääntö viiden kärkikuskin osalta. Yhden pienen virheen vuoksi putosin hetkeksi ryhmästä, mutta sain kisan edetessä ajettua porukan kiinni. Ohituspaikat olivat kortilla, joten maaliin tultiin tiiviissä letkassa, Lauslehto selvitti.

– Toisen kisalähdön 8. sijaan ja vauhtiin ei sitten voinutkaan olla tyytyväinen. Kisaan startattiin märälle radalle sadekelin renkailla. Rata kuivui kisan loppua kohti, jolloin vauhtini oli paremmin vertailukelpoista.

– Mutta märällä kelillä tuntuma ja pito olivat tosi heikot. Jotain täytyisi keksiä sadekeliä varten. Kenties palaan viime vuoden säätöihin, koska silloin olin kilpailukykyinen myös märällä kelillä.

Tasaisissa merkeissä alkaneen IDM-sarjan neljän osakilpailun jälkeen Tatu Lauslehto on pistetaulukossa seitsemäntenä. Kausi jatkuu muutaman viikon tauon jälkeen kesäkuun puolivälissä.
 

Uusin numero