Lauslehto avasi IDM-sarjan kärkivauhdilla

Järvenpääläinen ajoi Supersport-luokassa viikonlopun molempiin kisoihin paalupaikat ja saavutti kisalähdöistä voiton ja kakkossijan.

Lauslehto kilpailee Team Suzuki Mayer -tiimissä nyt toista kautta ja kalustona on Suzuki GSX-R 600 -pyörä.

– Lähtökohdat ovat paljon paremmat viime kauden alkuun verrattuna. Ennakkotestit ovat nyt sujuneet hienosti ja olen päässyt vaikuttamaan pyörän kehitystyöhön, Lauslehto totesi.

– Viime viikolla Lausitzringin radalla ajetuissa testeissä olin toinen. Pyörän ajettavuutta saatiin vielä paremmaksi, jonka jälkeen pystyin puristamaan aika-ajoissa paalulle. Se olikin ensimmäinen kerta, kun tällä radalla ylsin paalupaikalle.

Kilpailun alkupuoli kulki tiiviisti suomalaistahdissa, kunnes rengasongelma laski vauhtia kilpailun loppuvaiheessa.

– Kierrosajat heikkenivät reilulla sekunnilla, jopa kahdella. Putosin hetkessä toiseksi ja vain vaivoin pystyin pitämään kakkossijan maaliin saakka. Olihan se pettymys, kun takarengas menetti pitonsa noin täydellisesti, vaikka testeissä olin ajanut samalla rengasversiolla jopa kolminkertaisen kierrosmäärän ilman ongelmia.

Toinen kilpailu ajettiin vielä lämpöisemmässä kelissä, joten rengasvalinnaksi muodostui entistä kovemman seoksen kumit.

– Pääsin jälleen startista kärkeen ja kisa sujuikin ilman ongelmia. Lähin uhkaaja kaatui kisan lopulla, joten voittomarginaali kasvoi muutamaan sekuntiin, Lauslehto iloitsi.

Nämä sijoitukset toivat Lauslehdolle myös kärkipaikan pistetaulukossa, kun hän johtaa sarjaa 12 pisteellä. IDM-sarja jatkuu 16.-17. toukokuuta Zolderin radalla Belgiassa.
 

Uusin numero