Lahti varamiehenä karsintojen finaaliin

Lahti ajoi itsensä mukaan tähän kilpailuun ajettuuan keväällä läpi ensimmäisestä karsinnasta Saksan Abensbergistä.

Lahden alku illan kilpailuun ei ollut kovin hyvä, sillä ensimmäisessä erässään nuorukainen jätettiin pisteittä. Toisessa erässään Lahti onnistui pitämään Puolan Piotr Pawlickin takanaan avaten samalla pistetilinsä.

Kolmannessa erässä Lahden vauhti oli paljon parempaa, sillä mies otti illan ensimmäisen erävoittonsa nousten neljään pisteeseen.

Kahdessa viimeisessä erässään Lahti tuli toisena maaliin keräten toiset neljä pistettä itselleen. Yhteensä Lahti keräsi kahdeksan pistettä. Ne riittivät lopulta uusintaan viimeisestä suorasta jatkopaikasta Puolan Pawlickin kanssa.

Siinä Lahti joutui kuitenkin toteamaan Pawlickin nopeammakseen, joten Lahden kohtalona oli jääminen varamieheksi Englannin Poolessa 24. elokuuta ajettavaan Challengeen eli karsintojen finaaliin.

Kilpailun voittoon ajoi kotiyleisön riemuksi Tanskan Niels-Kristian Iversen, menetettyään ainoastaan pisteen illan kilpailussa. Iversen on mukana myös tämän kauden GP- sarjassa, ajaen voittoon edellisessä osakilpailussa Italian Terenzanossa. Kakkoseksi kilpailussa tuli niin ikään tanskalainen Kenneth Bjerre kerättyään 12 pistettä. Viimeisen palkintopallipaikan vei Ukrainan Aleksandr Lokatev voitettuaan uusinnassa Ruotsin Daniel Nermarkin.

Tulokset:
1. Niels Kristian Iversen, Tanska 14
2. Kenneth Bjerre, Tanska 12
3. Aleksandr Lokatev, Ukraina  11+3
4. Daniel Nermark, Ruotsi 11+2
5. Krzysztof Kasprzak, Puola 9
6. Przemyslaw Pawlicki, Puola 9
7. Tomas H Jonasson, Ruotsi 9
8. Piotr Pawlicki, Puola 8+3
9. Timo Lahti, Suomi 8+2 (0,1,3,2,2)
10. Peter Kildemand, Tanska 7
11. Andzejs Lebedevs, Latvia 5
12. Ales Dryml, Tsekki 5
13. Tobias Kroner, Saksa 5
14. Edward Kennett, Iso-Britannia 4
15. Dakota North, Australia 2
16. Viktor Golubovskij, Venäjä 1
 

Uusin numero