KymiRingin hankejohtaja Pohjola selkäänpuukottajistaan: ”isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät”

KymiRingin hankejohtaja Timo Pohjola (Kuva: Janne Huhtala)

MotoGP-pyörien ensimmäiset kierrokset KymiRingin radalla herkistivät hankkeen raavaat puuhamiehet. Hankejohtaja Timo Pohjolalle päivä oli erityisen tunteellinen. Hän kaivoikin takataskustaan pari osuvaa lainausta lähinnä niille, jotka ovat yrittäneet matkan varrella puukottaa häntä ja hanketta selkään.

Pohjola muistaa tarkalleen päivämäärän, jolloin KymiRingin hanke pantiin käyntiin. 17.2.2007. Voikkaan paperitehdas oli lopetettu edellisenä vuonna ja tunnelma koko Kouvolan alueella oli alakuloinen. Poliitikot puhuivat juhlapuheissaan, että alueelle tarvitaan isoja hankkeita. Pohjola marssi tuolloin Kouvolan kaupunginhallituksen puheenjohtajan pakeille, ja kysyi olisiko nyt oikea aika polkaista lopulta käyntiin moottoriratahanke. Kuten nyt on jo helppo arvata, vastaus oli myönteinen.

Pelkkää juhlaa ei rakennushanke ole kuitenkaan ollut. Ympäristövaikutusten arviointimenettely, ympäristölupa, kuulemistilaisuudet, rakennuslupa…. työtä toimistoissa ja tietokoneiden äärellä oli tehty uskomattoman paljon, ennen kuin kuokka lopulta lyötiin maahan.

-Pelkkä ympäristölupahakemus oli laajuudeltaan 1300 sivua ja jos kaikki hankkeen A4-paperit pinottaisiin yhteen pinoon, tulisi siitä vähintään pari-kolme metriä korkea, arvioi Pohjola

Vaikka ympäristöluvan saaminen tuntui tuskastuttavan pitkältä, niin Ympäristöministeriön virkamies ihmetteli Pohjolalle, että miten tämä oli saanut luvan niin nopeasti. ”joissakin pienemmissäkin hankkeissa se on kestänyt kolmetoista vuotta”. Kokonaan oma lukunsa ovat matkan varrella kapuloita rattaisiin laittaneet henkilöt, virkamiehet ja tahot.

-Selkäänpuukottajat ovat antaneet mulle vaan lisää voimaa, sanoo Pohjola.

Maanantain pressitilaisuudessa Pohjola herkistyikin lainaamaan paria tunnettua henkilöä ja heidän sanomisiaan. Ensimmäinen lainattava oli Kimi Räikkönen: ”leave me alone, I know what to do”. Pohjolakin on vakaasti uskonut hankkeeseen ja vienyt sitä määrätietoisesti eteenpäin välittämättä muiden sanomisista ja epäilyistä.

Toinen lainattava löytyy vähän kauempaa historiasta:

-Eikös yksi melko viisas kaveri todennut jo pari tuhatta vuotta sitten vihamiehistään, että ” isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät”, hauskuutti Timo Pohjola yleisöään maanantain pressitilaisuudessa.