KymiRing palkittiin Hyvä Suomi! -stipendillä

Kuvassa KymiRing Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kari O. Sohlberg (oik.) sekä toimitusjohtaja Markku Pietilä. Kuva: Auto- ja Liikennegaala

Auto- ja Liikennegaalaan kokoontui itsenäisyyspäivän aattona Helsingin Messukeskukseen yli 300 liikenne- ja autoalan vaikuttajaa. Jo kolmannen kerran järjestetyssä gaalassa palkittiin tärkeitä liikennealan tekoja ja tekijöitä. Gaalan vuotuiseen palkintokategoriaan kuuluu myös Hyvä Suomi! -kannustusstipendi, joka on jaettu ensimmäisen kerran vuonna 2017 osana Suomi 100 -hanketta.

Tämän vuoden palkinto jaettiin sisukkaalle suomalaiselle hankkeelle, joka on hieno osoitus siitä, mitä sitkeydellä on mahdollista saada aikaiseksi. Hyvä Suomi! -kannustuspalkinnon sai KymiRing-ratahanke, jonka puolesta palkinnon vastaanottivat KymiRing Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kari O. Sohlberg sekä toimitusjohtaja Markku Pietilä. Hyvä Suomi! -palkinnon luovuttivat kansanedustaja Timo Heinonen ja Santanderin kaupallinen johtaja Kari Kauppinen.

Palkinnon saamisen perusteena todettiin seuraavaa: ”Suomen mittapuulla ainutlaatuisen noin 4,6-kilometrisen GP-radan myötä vertaansa vailla oleva suomalainen moottoriurheiluperinne ja -menestys tulevat varmasti jatkumaan yhä kirkkaampana myös tulevina vuosikymmeninä. Tunnettuna urheilun tukijana Santander haluaa Hyvä Suomi! -stipendillä kannustaa koko KymiRingin tiimiä ja näyttää esimerkkiä muille hienon suomalaishankkeen tukemisesta. Kansainväliset mitat täyttävän kilparadan saaminen Suomeen on uroteko. KymiRing on tehnyt viiden vuoden sopimuksen moottoripyöräilyn MotoGP-sarjan osakilpailun ajamisesta radalla.”

– Tunnustus tuli hieman yllättäen, mutta se on todella arvostettu osoitus meidän pitkäaikaisesta työstämme, Kari O. Sohlberg totesi liikuttuneena palkintoa vastaanottaessaan.

– Ratajohtaja Timo Pohjola on tehnyt hankkeen alusta asti uraauurtavaa työtä ja toimitusjohtajana vuodesta 2018 toiminut Markku Pietilä tekee osaltaan erittäin hienoa työtä hankkeen eteen. Koko KymiRingin hallitus on voimakkaasti sitoutunut tavoitteen saavuttamiseksi. Presidentti Mauno Koiviston sanoja siteeraten: ”Matkaa on vielä jäljellä, mutta eiköhän se siitä, kiitos.”

Teksti: KymiRing tiedotus

Uusin numero