Kylmäkorpi takoi taas MM-kultaa

– Tunne on ihan mahtava. Tätä lähdettiin hakemaan ja se saavutettiin. Kilpailu oli hieman hankala, hankalat olosuhteet, eikä oikeita säätöjä meinannut löytyä. Mutta lopussa saatiin pyörään oikeat säädöt ja semi sekä finaali sujuivat hyvin. Rata oli hankala ajettava, ihan betonikova. Mutta kaikille se oli sama, kertoi Kylmäkorpi.

Kilpailuun lähdetäessä tilanne oli se, että Kylmäkorpi tarvitsi 14 pistettä varmistaakseen kolmannen peräkkäisen maailmanmestaruutensa. Lähimmät uhkaajat Tsekin Josef Franc ja Hollannin Theo Pijper olivat 17 pistettä perässä.

Kylmäkorpi aloitti kilpailun vahvasti ottamalla avauserän voiton. Toisessa erässään Kylmäkorpi jäi kolmanneksi keskittyen pitämään pahimman uhkaajansa Tsekin Josef Francin takanaan.

Näin ollen kolmannesta erästä kakkossija riittäisi varmistamaan miehelle mestaruuden. Kolmannessa erässään Kylmäkorpi ajoi varmasti toiseksi ja mestaruus oli sinetöity.

Viimeisessä alkuerässään Kylmäkorpi ajoi myös toiseksi ja oli alkuerien jälkeen kolmanneksi paras pistemies 16 pisteellä.

Semifinaalissa ja finaalissa Kylmäkorpi näytti muille miksi hän on mestari. Mies vei semifinaalia startista maaliin ylivoimaisesti, eikä Tsekin Francilla ollut mitään mahdollisuuksia vastata Kylmäkorven vauhtiin.

Finaalissa Kylmäkorpi ampasi niin ikään startista johtoon. Saksan Martin Smolinski antoi erän alussa mestarille haastetta mutta mitä pidemmälle erä eteni, sitä selvempi oli Kylmäkorven voitto.

Smolinski ajoi Vechtassa vahvan kilpailun nousten lopulta MM-pisteissä hopealle. Kolmanneksi ajoi Australian Cameron Woodward. Josef Franc jäi Vechtassa kuudenneksi mutta suoritus riitti MM-pronssiin. Pijper sijoittui neljänneksi ja sama oli miehen sijoitus myös MM-pisteissä.

Historiallinen kultaputki

Kylmäkorven mestaruus on historiallinen, sillä häntä ennen ainoastaan saksalainen Gerd Riss on onnistunut voittamaan MM-kultaa kolmena peräkkäisenä kautena. Lisäksi tälläkään kaudella Kylmäkorpi ei joutunut kertaakaan keskeyttämään tekniseen vikaan.

– Kolme maailmanmestaruutta putkeen on aika huikeaa. Kausi oli kokonaisuudessaan hyvä, pystyin voittamaan neljä kisaa kuudesta ja joka kerta vielä kasvattamaan MM-johtoa. Yhtään kertaa ne joutunut keskeyttämään, mistä suuret kiitokset mekaanikoille sekä virittäjä Gerhardille. Kaluston luotettavuus on tärkeää, sillä kärki on niin kova ja tasainen, että yhtään keskeytystä ei ole vara ottaa, jatkaa Kylmäkorpi.

Toinen suomalainen Aki-Pekka Mustonen jäi kauas kärjestä: kuusi pistettä ja sija 15.

Alussa miehen suoritus oli terävä, mutta vauhti hyytyi loppua kohden. MM-pisteissä Mustonen nousi 11:nneksi ohi Britti Andrew Appletonin, joka joutui jättämään Vechtan kisan väliin loukkaantumisen vuoksi.

Seitsemän parasta pääsevät suoraan kauden 2013 MM-sarjaan. Sijoille 8-13 sijoittuneet ajavat karsintojen finaalin, Challengen, yhdessä karsintojen parhaiden kanssa.

Challengestaseitsemän parasta pääsevät ensi kauden MM-sarjaan ja tuota paikkaa lähtee metsästämään myös Aki-Pekka Mustonen. Challenge ajetaan Tsekin Marianske Laznessa 22. syyskuuta.

Vechta, Saksa:
Maaradan 6/6 MM-osakilpailu:

  1. Joonas Kylmäkorpi Suomi 26 (5,3,4,4,5,5)
  2. Martin Smolinski Saksa 26
  3. Cameron Woodward Australia 22
  4. Theo Pijper Hollanti 18
  5. Matthias Kröger Saksa 19
  6. Josef Franc Tshekki 20
  7. Jannick de Jong Hollanti 13
  8. Jörg Tebbe Saksa 12
  9. Stephane Tresarrieu Ranska 11
10. Glen Phillips Iso-Britannia 11
11. Jeffrey Woortman Hollanti 10
12. Richard Wolff Tshekki 10
13. Enrico Janoschka Saksa 7
14. Stephan Katt Saksa 7
15. Aki-Pekka Mustonen Suomi 6 (3,1,0,2)
16. Philippe Ostyn Ranska 4
17. Theo di Palma Ranska 3
18. Gabriel Dubernard Ranska 0

MM-sarjan loppupisteet:
  1. Joonas Kylmäkorpi Suomi 149
  2. Martin Smolinski Saksa 126
  3. Josef Franc Tsekki 126
  4. Theo Pijper Hollanti 124
  5. Jörg Tebbe Saksa 104
  6. Cameron Woodward Australia 92
  7. Matthias Kröger Saksa 86
  8. Stephan Katt Saksa 77
  9. Jannick de Jong Hollanti 74
10. Glen Phillips Iso-Britannia 70
11. Aki-Pekka Mustonen Suomi 53
12. Andrew Appleton Iso-Britannia 53
13. Stephane Tresarrieu Ranska 43
14. Bernd Diener Saksa 35
15. Jerome Lespinasse Ranska 24
16. Theo di Palma Ranska 22
17. Jeffrey Woortman Hollanti 16
18. Philippe Ostyn Ranska 12
19. Richard Wolff Tsekki 10
20. David Howe Iso-Britannia 8
 

Viimeisin numero