Kylmäkorpi käynnisti MM-kullan puolustamisen komeasti Forssassa

Kylmäkorpi oli kotiyleisönsä edessä kovassa vireessä. Vaikka startit eivät kunnolla lähteneetkään, oli miehen vauhti sitä luokkaa, että vastustajat tulivat selkä edellä vastaan ja ruutulipulle mestari ehti ensimmäisenä neljässä erässä kuudesta.

Kuuden parhaan pistemiehen finaalissa Kylmäkorpi kävi taistelua voitosta Tshekin Josef Francin kanssa. Kaksi kierrosta Franc pysyi mestarin vauhdissa, mutta erän lopussa mestari karisti tshekin ja muut vastustajat kannoiltaan ja ajoi kotiyleisön riemuksi kauden ensimmäisen MM-finaalin voittajaksi. Franc ajoi toiseksi ja kolmenneksi itsensä taisteli Hollannin Theo Pijper.

– Oikein tyytyväinen olen, todella hyvä alku MM-sarjalle. Tavoite oli selvitä finaalierään ja saada hyvä alku kaudelle, kun yleensä olen avaus finaalissa epäonnistunut. Se toteutui. Minulla oli hieman vaikeuksia starttien kanssa, mutta finaalieriin vaihdoin pyörää ja sillä pääsi paremmin startista liikkeelle. Voittaminen kotiyleisön edessä on mahtavaa, se on kirsikka kakun päälle, kommentoi tyytyväinen Kylmäkorpi kilpailuaan.

Muilla suomalaisilla ei aivan yhtä loistokkaasti kulkenut. Aki-Pekka Mustosen suoritus oli kova pettymys sekä miehelle itselleen että yleisölle. Seitsemän pistettä ja sija 12. ei ollut sitä mitä odotettiin vahvan alkukauden jälkeen.

Rene Lehtinen oli starteissa kovassa vedossa mutta vauhti ei kestänyt loppuun saakka, viidellä pisteellään Lehtinen sijoittui 14:nneksi.

Kilpailua seurasi hieman vajaat 2000 katsojaa ja Forssan Moottoriseura onnistui järjestelyissään hyvin.

Kauden toinen MM-finaali ajetaan viikon kuluttua Foruksessa Norjassa.

Tulokset:
  1. Joonas Kylmäkorpi Suomi 28 (5,4,5,4,5,5)
  2. Josef Franc Tshekki 26
  3. Theo Pijper Hollanti 20
  4. Jörg Tebbe Saksa 26
  5. Stephan Katt Saksa 20
  6. Jannick de Jong Hollanti 16
  7. Andrew Appleton Iso-Britannia 14
  8. Glen Phillips Iso-Britannia 14
  9. Cameron Woodward Australia 13
10. Martin Smolinski Saksa 13
11. Matthias Kröger Saksa 9
12. Aki-Pekka Mustonen Suomi 7 (2,2,1,2,0)
13. Bernd Diener Saksa 5
14. Rene Lehtinen Suomi 5 (1,1,2,1)
15. David Howe Iso-Britannia 4
16. Stephane Tresarrieu Ranska 3
17. Theo di Palma Ranska 1
18. Jerome Lespinasse Ranska 0
19. Aarni Heikkilä Suomi 0 (0)
20. Simo Pulli Suomi 0 (0)

Uusin numero