Kurvinen: Kaasukapulan asennosta

Sladi-Lasse korostaa, että menestys moottoriurheilussa ei synny yksin kaasukapulan asennosta, vaan kokonaisuudesta. Kuva: Jukka-Pekka Purtilo.

Flat Trackin maailmanmestari Lasse Kurvinen pohtii kolumnissaan, mistä menestys syntyy.

Moottoriurheilun parissa tehty työ palkittiin parhaimmalla mahdollisella tavalla Italiassa. Maailmanmestaruus toisen kerran peräkkäin Suomeen FIM Flat track -sarjasta. Viime vuonna ajettu historiallinen maailmanmestaruus sai mukavasti huomiota osakseen, mutta laji ei ole herännyt vielä Suomessa. Euroopassa saatu huomio on tuntunut hienolta ja on ollut mahtavaa saada onnitteluja sekä kiitosta toiminnasta suomalaisilta ex-huippukuskeilta kuin kansainvälisissä ympyröissä toimivilta suomalaisilta. Näistä haluankin tuoda esille Jussi-Pekka Vehviläisen ja Aki Ajon, molemmat ovat olleet silmissäni erittäin kovia ja periksiantamattomia ajajia, myöhemmin kyseiset herrat ovat toimineet valmentajana, managerina ja tallipäällikkönä. Viesteistä saatu palaute antoi hyvän tunteen omasta tekemisestä ja toi hyvin esille, että menestyksekkäässä moottoripyöräurheilussa kyse ei ole vain kaasukapulan asennosta. Se on kokonaisuus.

LK-racing Polaria KTM:n tarina käynnistyi vuonna 2017, uudelleen vanhan 90- ja 2000-luvulla toimineen Lasse Kurvinen racingin pohjalle. Alussa, vuonna 2018 tiimin toiminta alkoi suuntautua nuorten kuljettajien tukemiseen, lasten ensimmäisiin motocross-ajomahdollisuuksiin, mutta samaan aikaan alkoi kehittyä Flat track -projekti. Suomessa tehty ensikosketus lajiin toi eteen ensimmäisen kansainvälisen arvokilpailun. Vuoden 2018 Misanon osakilpailun jälkeen muodostettiin tavoite voittaa silloinen Flat trackin Maailmancup Suomeen. Alku oli haastava, vasta kauden 2019 viimeisessä osakilpailussa vauhti antoi tuloksen (2), joka antoi uskoa tulevasta. Vuonna 2020 sarja muuttui viralliseksi maailmanmestaruussarjaksi ja Maailmanmestaruus tuli kakkosijoituksilla Suomeen, Sladi-Lasselle. Usea taho houkutteli lopettamaan, mutta itselle tästä jäi vielä nälkää. Halusin todistaa itselleni, että pystytään voittamaan sekä puolustamaan mestaruutta menestyksekkäästi. Siinä onnistuttiin loistavasti!

Tavoitteellinen toiminta on kokonaisuus. Puoliammattilaisen tavoin rakennetaan taustat toiminnalle, perheellisenä ja työssäkäyvänä tulee kuitenkin ymmärtää, että harjoittelu ja ajankäyttö on suurin haaste. Myös perheen tuki on välttämätön, ymmärrys yhteisen ajan puutteesta ja samalla miten arvokkaita on ne pienet hetket yhdessä kiireisessä arjessa. Täysin selvää on ollut, että toiminnassa on sitouduttu yhteistyökumppaneihin pidemmäksi aikaa, rakennettu luottamus osapuolten välille ja tiimin toimintaan on sitoutunut myös sopivat henkilöt moottoreiden, iskunvaimennusten, huoltojoukkojen ja mediatyön osalta. Kuljettajan mentorit ovat olleet merkittävässä roolissa, Tapio Kokkonen ja harjoituskaveri Sami Salstola. Ystävät Italiassa auttoivat Suomi-tiimiä pääsemään oikeille raiteille, ystävyys alkoi messenger-viestillä Sladi-Lassen aloitteesta. Aina kuljettaja on vastannut kokonaisuuden pyörittämisestä ja tavoitteiden seurannasta.

Mitä on vältelty? Säntäilyä yhteistyötahosta toiseen, halvimman varaosapaketin perässä juoksemista, tavoitteiden muuttamista, tehotonta ajankäyttöä ja selittelyä. Nöyrästi on tunnustettu, mitkä osa-alueet joudutaan tekemään huonommin kuin haluaisi, silti tärkeimmät asiat on tehty aina 100%. Harjoituspäivät ovat olleet täysiä. Normaali flat track -harjoitus- ja testipäivä oli kestoltaan 5-8h ja sen päälle matkat Kaanaaseen, Hyvinkäälle, Varkauteen. Onneksi kotirata on sentään vain 50 kilometrin päässä Heinolassa. Radan pitäjille kiitos, että jaksoitte Sladi-Lassen treeneissä huoltaa rataa koko päivän! Silti ratalajeissa ajaminen on vähäisempää kuin endurossa tai crossissa. On etsittävä ratalajia tukevia harjoitusmuotoja.

Yhteistyökumppanit vaativat myös vastinetta rahoilleen, helpoin tapa on kertoa säännöllisesti toiminnasta ja tulevista asioista. On muistettava myös henkilökohtainen yhteydenpito kumppaneihin. Hyväksyä, että sosiaalisen median kautta saa hyväksyntää ja paheksuntaa. Tai sitten ei saa mitään. Tarvitsemme lisäksi median tukea moottoriurheilussa yhä enemmän.

Kaikista hienointa oli todistaa itselleen Sladi-Lasselle, että omat henkilökohtaiset tavoitteet toteutuvat, kun niihin uskoo ja on valmis tekemään kaiken mahdollisen menestyksen eteen. Dream team ympärillä tukee matkalla menestykseen. Menestyksessä ei ole kyse siis vain kaasukapulan asennosta.

Last dance is coming soon!

Sladi-Lasse

LK-racing Polaria KTM
#365realliferacing

Uusin numero