Kuparinen 18:s Magny-Coursissa

Lähtöruudusta 22 startannut turkulainen väläytteli viikonlopun aikana parempaakin vauhtia, sillä sadekelillä Kuparinen oli luokkansa kymmenen nopeimman kuljettajan joukossa.

– Motomarket Racing -tiimin viikonloppu meni aluksi pyörän säätöjä hakiessa, kertoo tiimipäällikkö Esko Kuparinen.

– Suomessa totuttiin siihen, että kun pyörä on hyvä, sillä voi ajaa missä vaan. Täällä mennään kuitenkin koko ajan äärimmäisyydestä toiseen, koska radat ovat niin toisistaan poikkeavia. Valtavan työn jälkeen pääsimme suurin piirtein siihen, missä säätöjen olisi pitänyt olla viikonlopun alussa.

Märällä radalla
vauhti kohdallaan

Kilpailu ja aika-ajot ajettiin kuivalla radalla, toisin kuin vapaat harjoitukset ja sunnuntain lämmittelyajo. Vapaissa harjoituksissa Kuparinen ajoi sateessa kahdeksanneksi ja sunnuntaiaamuna yhdeksänneksi nopeimman kierrosajan.

– Sateella olimme todella nopeita, joten ei olisi haitannut, vaikka kisassakin olisi tullut vettä, tallipäällikkö Esko Kuparinen kertoo.

Sarjan edellisessä osakilpailussa Kuparisen menoa haittasi ranteiden puutuminen. Ratkaisuksi kaavailtiin jo leikkausta, mutta lääkärin ohjeiden mukaisesti vaivaa on kuntoutettu hieromalla. Kuparisen mukaan vaiva ei Ranskassa haitannut enää kuin alkukierroksilla.

Yhdeksän kierroksen mittaisessa sähäkässä kilpailussa Kuparinen joutui aluksi hiljentämään vauhtia rämäpäisten kilpakumppaneiden ottaessa lähituntumaa radan pintaan.

– Lähdössä tuli kolareita, minkä takia jouduin väistämään ja menetin muutaman sijoituksen. Edellä ajava ryhmä pääsi karkuun, eivätkä kierrokset ihan riittäneet kiinniottamiseen. Tänään olisi ollut mahdollisuuksia pisteille.

Superstock 1000 -luokan kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Espanjassa Jerezin radalla 20. lokakuuta.

Magny-Cours, Ranska.
Superstock 1000 FIM Cupin osakilpailu:

1. Jeremy Guarnoni, Ranska (MRS Kawasaki) Kawasaki ZX-10R
2. Niccolo Canepa, Italia (Barni Racing Team) Ducati 1199 Panigale R + 2,415
3. Lorenzo Savadori, Italia (Team Pedercini) Kawasaki ZX-10R + 5,756
…18. Eeki Kuparinen (Motomarket Racing) BMW S1000 RR + 29,767

Pistetilanne:
1. Sylvain Barrier Ranska 178
2. Canepa 145
3. Guarnoni, 128
…28. Kuparinen 3
 

Uusin numero