Kullas tulokaskaudellaan MM-sarjan 11:s

Uransa ensimmäisen täyden kauden ajanut Kullas putosi viimeisessä osakilpailussa yhden pykälän, mutta helsinkiläinen oli silti tyytyväinen koko kauteensa.

Kullas ajoi Italian Fermossa eräsijat 12 ja 11, joilla hän oli yhteistulosten 13.

– Olen iloinen siitä, miten koko kausi meni. Totta kai hieman harmittaa se, että Gautier Paulin ajoi tänäänkin niin hyvin, että hän ohitti minut MM-pisteissä. Mutten voinut hänelle mitään, vaikka annoin kaikkeni. Koko kausi oli kuitenkin erinomainen. Jäin ainoastaan yhdessä erässä ilman pisteitä, ja silloinkin kisa jäi kesken pyörän tekniikkaongelmien takia, Kullas kertoi.

– Tulokaskauteni on nyt siis MM-sarjan osalta ohi, mutta on minulla vielä edessä sekä SM- että MM-joukkuekilpailu sekä marraskuussa Lahdessa ajettavat sisähallikilpailut. Minulla ei ole vielä sopimusta ensi kaudesta, mutta neuvottelut ovat kyllä hyvällä mallilla. Tämänvuotinen tiimini, italialainen Yamaha-Gariboldi, on pieni ja oli vasta ensimmäistä kertaa mukana MM-sarjassa, mikä näkyi esimerkiksi siinä, että testaamista olisi voinut olla enemmän. Mutta kaikenkaikkiaan sekä minä että tiimi olemme tyytyväisiä.

MX2-luokan päätösosakilpailun voitti MM-hopealle ajanut saksalainen Ken Roczen. Kullaksen siis MM-pisteissä ohittanut ranskalainen Paulin ajoi toiseksi. Sveitsin Arnaud Tonus oli kolmas. Maailmanmestaruuden jo edellisessä osakilpailussa varmistanut, ranskalainen Marvin Musquin ajoi Fermon ensimmäisessä erässä toiseksi, mutta keskeytti toisen erän. MM-pronssia otti Fermossa neljänneksi sijoittunut ranskalainen Steven Frossard.

MX1-luokka päätti niin ikään kautensa Fermossa. Osakilpailuvoittoa juhli belgialainen Clement Desalle, joka tasasi yhteispisteet maanmiehensä Steve Ramonin kanssa. Maailmanmestariksi ajoi avauserän keskeytyksestä sekä toisen erän väliin jättämisestä huolimatta ylivoimaisesti italialainen Antonio Cairoli. MM-hopeaa otti Desalle ja -pronssia Italian David Philippaerts.

Tulokset:
(MX2-luokka, 15/15-osakilpailu, Fermo, Italia, su 12.9.)

MX2, 1. erä:
1. Roczen, Ken, GER, Suzuki, 39:20.219
2. Musquin, Marvin, FRA, KTM, +17.333
3. van Horebeek, Jeremy, BEL, Kawasaki, +32.877
4. Paulin, Gautier, FRA, Yamaha, +41.170
5. Tonus, Arnaud, SUI, Suzuki, +47.958
…12. Kullas, Harri, FIN, Yamaha, +1:31.402

MX2, 2. erä:
1. Roczen, 40:39.797
2. Frossard, Steven, FRA, Kawasaki, +24.745
3. Paulin, +27.697
4. Tonus, +29.889
5. Osborne, Zach, USA, Yamaha, +38.242
…11. Kullas, +1:09.893

MX2, yhteistulos:
1. Roczen, 50
2. Paulin, 38
3. Tonus, 34
4. Frossard, 32
5. Roelants, Joel, BEL, KTM, 30
…13. Kullas, 19

MX2, MM-loppupisteet:
1. Musquin, 635
2. Roczen, 574
3. Frossard, 478
4. Osborne, 397
5. Roelants, 396
…11. Kullas, Harri, FIN, 329

MX1, yhteistulos:
1. Desalle, Clement, BEL, Suzuki, 43
2. Ramon, Steve, BEL, Suzuki, 43
3. Pourcel, Sebastien, FRA, Kawasaki, 42
4. Boog, Xavier, FRA, Kawasaki, 38
5. Nagl, Maximilian, GER, KTM, 35
…35. Cairoli, Antonio, ITA, KTM, 0

MX1, MM-loppupisteet:
1. Cairoli, 625
2. Desalle, 537
3. Philippaerts, David, ITA, Yamaha, 502
4. Nagl, 498
5. Ramon, 491

Uusin numero