Kullas, Tiainen ja Eriksson mieltyivät Turun supercrossrataan

Kaksikko mieltyi rataan, mutta ennakoi kuljettajilta vaadittavan tarkkaa ajoa. Myös supercrossin SM-sarjaa johtava Toni Eriksson piti radasta ja painotti yhtälailla keskittymisen merkitystä.

– Rata on todella haastava ja pitää olla todella tarkkana jokaisella kierroksella. Hyppyrit ovat teräviä, eikä ole varaa hypätä vajaaksi. Pienikin virhe voi kostautua isosti, suomalaisen crossin tämän hetken ykkösnimi ja kauden ensimmäisen kotimaan kilpailunsa ajava Kullas ennakoi.

– Nyt on kovempi rata kuin pari vuotta sitten, jolloin olin viimeksi mukana Turun kilpailussa. Supercross sopii minulle, mutta kieltämättä minua jännittää nyt jonkin verran. Tiainen ja Eriksson ovat varmasti kovia vastuksia, mutta myös Marko Kovalainen on uskoakseni elementissään. Hän on luultavasti kova radan pienistä pateista muodostetulla suoralla. Viime vuoden yllätysvoittaja Sami Kääpä on jälleen melko varmasti vahva starteissa, mutta katsotaan, mihin se tällä kertaa riittää.

Myös MX1-luokan MM-sarjaan muutama viikko sitten tiimisopimuksen saanut Tiainen myös Turun rataan.

– Rata on hyvä, mutta haastava. Profiili toimii ja radalla on erilaisia ajolinja- ja hyppyvaihtoehtoja. Helmikuussa sisätiloissa ajettuun Helsingin SM-supercrossiin verrattuna rata on Turussa isompi ja nopeampi, Tiainen kuvailee.

– Mielestäni ajoni kulkee tällä hetkellä hyvin. Kullas on tietenkin kova vastus, mutta on radalla muitakin. Lauantaina sitten nähdään, kuka oikeasti on se ykkönen.

Eriksson ei ota sarjajohtajana ennakkosuosikin paineita, vaan hän luottaa haastajan asemaansa.

– Rata tuntuu tosi hyvältä. Sitä on kasteltu enemmän kuin viime vuonna, jolloin kuiva rata pölysi ja oli liukas. Rata on myös aiempaa teknisempi, ja ohituspaikkoja vaikuttaa löytyvän. Yleisö tykkää varmasti, koska tulee näyttäviä hyppyjä, Eriksson uskoo.

– Kullas ja Tiainen ovat todella kovia vastustajia. Lähdenkin kisaan haastajana ja yritän vain pistää heille ”kampoihin”. Täytyy olla startissa kärjessä tai ainakin heti Kullaksen ja Tiaisen perässä, jolloin voin haastaa heidät. Eikä tietenkään voi unohtaa kotimaisemissaan ajavaa veteraanikuski Miska Aaltosta. Hän osaa aina yllättää ja hänellä on kuitenkin aika kova pelisilmä näihin ajohommiin.

Supercrossin ja supermoton SM-viikonloppu käynnistetään virallisilla avajaisilla lauantaina kello 12.20. Supercrossin SM-finaalierä käynnistyy kello 16.50. Lauantaina ajetaan SM-luokan lisäksi 11-15-vuotiaiden MXC/A-luokan kuljettajien Suomen Cup -osakilpailu.
 

Uusin numero