Kullas: ”Tekninen rata jännitti”

Kullas kesti ennakkosuosikin paineet ja ajoi suvereeniin voittoon. SM-sarjan johtopaikka säilyi puolestaan Toni Erikssonilla, joka oli lauantaina toinen. Kolmanneksi ajoi Riku Viljakainen. 11-15-vuotiaiden MXC/A-luokan kuljettajien Suomen Cupissa Joel Kolehmainen oli ylitse muiden.

Haastavasta MM-kaudestaan huolimatta Siilinjärven Vesaa edustava helsinkiläinen Kullas pystyi osoittamaan, että ammattilainen ajaa eri tasolla kuin pääasiassa Suomessa kilpailevat kuljettajat.

Tampereen Motocrossin Teemu Lehtinen oli vielä finaalin starttisuoralla Kullasta nopeampi, mutta ykkössija vaihtui jo ensimmäiseen mutkaan mentäessä. Sen jälkeen Kullas puristi pari nopeaa kierrosta ja ajoi loppuerän riskejä vältellen voittoon.

– Minua jännitti jonkin verran ennen kisaa, koska rata oli erittäin tekninen ja virheitä olisi helppo tehdä. Jouduin puristamaan finaalin startissa Lehtisestä ohi, mutta koko erä kulki loistavasti. En ottanut riskejä ja tein ohitukset kierroksella jääneistä varman päälle, Turusta suoraan Italiaan Gariboldi Honda -tiiminsä luo testaamaan matkannut Kullas kuvaili.

Eriksson: ”Kullaksen vauhtiin
ei ollut mahdollisuuksia”

Helsingin Moottorikerhon Toni Eriksson osasi iloita kakkossijasta, sillä hän kasvatti sen ansiosta etumatkaansa SM-sarjan kärjessä. Kolmanneksi Turussa ajanut, saman seuran Riku Viljakainen on sarjassa toisena, 13 pistettä Erikssonista.

– Starttini oli huono, mutta sain hyvän ajorytmin päälle ja pääsin nousemaan sijoja. Viljakaisen ja (Orimattilan Moottorikerhon) Niko Koskelan kaatumiset auttoivat minua, ja Kullaksen vauhtiin minulla ei ollut mahdollisuuksia, Eriksson muistutti.

– SM-pistetilanteen kannalta tulokseni oli erinomainen, ja olen tyytyväinen vetooni tänään. Ajoin virheitä vältellen.

Viljakainen ajoi kauden toisessa SM-osakilpailussa Helsingin Messukeskuksessa helmikuussa uransa ensimmäisen SM-palkintosijan ja nyt Turussa sarjan toisen perättäisen kolmossijansa.

– Starttini onnistui, mikä on harvinaista. Ajoimme kisaa Koskelan kanssa, mutta ”jätin oven auki” mutkassa. Tuli kontakti ja minä kaaduin ja Koskela pääsi edelleni. Seuraavalla kierroksella Koskela kuitenkin kaatui rajusti, ja toivottavasti hän ei loukannut itseään. Sen jälkeen oma ajoni sekosi, mutta sain pidettyä kolmospaikan, Viljakainen kertoi tyytyväisenä.

Aaltonen oman
seutunsa nopein

SM-luokan finaalissa neljänneksi ajoi Tuusulan Moottorikerhon Miika Oinonen ennen Lehtistä.

Turun alueen kuljettajista isäntäseura Turun Moottorikerhon naantalilaiskuljettaja Miska Aaltonen oli supercrossissa mukana elokuista veteraanien MM-kilpailua silmällä pitäen.

Aaltonen oli myös Turun alueen paras kuljettaja ajaen yhdeksänneksi huolimatta yhdestä kaatumisesta.

Saman seuran raisiolainen Miro Lehto ajoi 11:ksi. 20 finalistin joukossa Turun Seudun Moottoriurheilijoiden raisiolaisista Patrik Raittala oli 14:s ja Ville-Tapani Hörkkö oli 15.

Kovalainen kaatui ja
Tiainen teloi polvea

Kilpailupäivän aikana nähtiin myös muutama harmittava kaatuminen. Jo alkuerän tutustumiskierroksella pelistä jäi pois hallitseva Suomen mestari Marko Kovalainen.

Hänen pyöränsä moottori sammui juuri kolmoishyppyrin lähtörinteessä ja mies paiskautui rajusti tangon yli maahan. Kovalainen käveli itse pois radalta, mutta päätti jättää loppupäivän ajamatta valittaen jomotusta koko vartalossa.

Vahvan päivän ajanut Koskela keskeytti siis finaalissa, kuten myös kilpailun toinen MM-sarjan kuljettaja, Siilinjärven Vesan Santtu Tiainen.

Hän teki finaalin toisella kierroksella harmittavan näköisen virheen ja joutui hyppäämään pyöränsä selästä.

Mies ja pyörä pysyivät pystyssä, mutta maahan laskeutuessaan Tiainen väänsi jo aiemmin kauden aikana loukkaamaansa vasenta polveaan. Tuskainen Tiainen vetäytyi itse radan sivuun ja siitä avun saattelemana varikolle.

Kolehmaisen näytöstä

Turussa ajettiin myös MXC/A-luokan, eli 11-15-vuotiaiden Suomen Cup -kauden toinen osakilpailu. Finaalierä oli Kangasalan Moottorikerhon Joel Kolehmaisen näytöstä.

Tampereen Motocrossin Jere Haavisto onnistui kuitenkin pitämään sarjan kärkipaikan hallussaan kahden pisteen erolla Kolehmaiseen oltuaan Turussa toinen. Tampereen Motocrossin Niko Silmola ajoi ensimmäistä kertaa urallaan palkintokorokesijalle ollen kolmas. Sarjassa hän on 11:tena.

– Ajoni meni hyvin ja vedin koko erä omaa ajoani. Lopussa kuitenkin varmistelin, Kolehmainen kertoi.

– Rata oli hyvä. Se sopi minulle, koska se oli tekninen ja sillä oli nopea tempo. Alussa hieman ”pelotti”, miten hypyt menevät, mutta sitten kun alkoi kulkea, ajoni kulki vaivatta. On hienoa, kun saadaan meille vähän pienemmillekin kuljettajille kunnon supercrossia.

Suomen Cupissa kolmantena oleva Kuhmoisten Moottorikerhon Juho Kaitanen ajoi finaalissa neljänneksi ja Espoon Moottorikerhon Joni Numminen viidenneksi. Turun Moottorikerhon Axel Hellström oli finaalissa 13.

Turun SM-viikonloppu jatkuu sunnuntaina, kuten samalla Artukaisten alueella järjestettävä esteratsukilpailu Turun Maljakin. Supercrossin merkeissä ajetaan MXJ-luokan (14-18-vuotiaat) kauden toinen Suomen Cup -osakilpailun, minkä lisäksi radalla nähdään kansalliset lähdöt MX125- ja MXB-luokissa.

Päivän kohokohtana ajetaan supermoton SM-sarjan sekä Suomen Cup -sarjan avaukset.

SM-supercross:
1. Harri Kullas, SiiVe, Honda, 11:40,716
2. Toni Eriksson, HMK, KTM, +11,685
3. Riku Viljakainen, HMK, Kawasaki, +16,655
4. Miika Oinonen, TuMK, KTM, +18,874
5. Teemu Lehtinen, TamMC, Kawasaki, +30,043
 …9. Miska Aaltonen, TMK, KTM, +1 kierros.
…11. Miro Lehto, TMK, KTM, +1 kier.
…14. Patrik Raittala, TSMU, KTM, +1 kier.
15. Ville-Tapani Hörkkö, TSMU, KTM, +1 kier.

SM-pistetilanne:
1. Eriksson, 69 pistettä.
 2. Viljakainen, 56p.
3. Lehtinen, 41p.
4. Oinonen, 40p.
5. Juuso Matikainen, SsMK, Honda, 33p.
…20. Aaltonen, 12p.
…23. Lehto, 10p.
…26. Raittala, 7p.
27. Hörkkö, 6p.

MXC/A Suomen Cup:
1. Joel Kolehmainen, KaMoKe, KTM, 7:54.517
2. Jere Haavisto, TamMC, Honda, +16,206
3. Niko Silmola, TamMC, KTM, +25,718
4. Juho Kaitanen, KuhMK, Yamaha, +26,057
5. Joni Numminen, EMK, Kawasaki, 8:31,087
…13. Axel Hellström, TMK, KTM, +1 kierros.

Suomen Cup -pistetilanne:
1. Haavisto, 69 pistettä.
2. Kolehmainen, 67p.
3. Kaitanen, 48p.
4. Kim Savaste, HMK, KTM, 45p.
5. Matias Latvala, , KTM, 42p.
…19. Hellström, 8p.

Kaikki tulokset:
www.mylaps.com/en/events/902122

SM- ja Suomen Cup -pistetilanteet:
www.mylaps.com/en/championships/36458
 

Uusin numero