– Lomani jää tänä vuonna lyhyeksi, sillä Saksan Supercross-sarjan ensimmäinen osakilpailu ajetaan jo 8.-9. marraskuuta. Olen innoissani tästä uudesta mahdollisuudesta, sillä tietojeni mukaan sikäläiset radat ovat todella hienoja. Lähden tosissani tavoittelemaan sarjassa maksettavia rahapalkintoja, vaikka helppoa se ei tule olemaan. Saksan supereissa on kova taso, Kullas tietää.
Belgian kodissa asuessaan Kullas tulee ajamaan harjoituskisoina myös ohjelmaan sopivia paikallisia mestaruuskisoja muun muassa Belgiassa ja Ranskan rantakisoja.
Kullas haluaa jatkaa MM-sarjassa vielä pari vuotta pienellä pyörällä MX2-luokassa, jossa ikäraja on 23 vuotta. Viron ja Suomen osakilpailuja hän ajaa todennäköisesti myös 350-kuutioisella KTM:llä, sillä iso pyörä tuntuu sopivan helsinkiläiselle hyvin.
Kullaksella on nyt koko ajan oma kilpailupyörä käytössä, joten hän voi mekaanikkonsa ja KTM-Sahkar Racing -tiimin kanssa kehittää pyörää saumattomasti eteenpäin.
Kullas jatkaa yhteistyötä valmentajansa Jussi Vehviläisen kanssa. Tukijoukkoihin on liittynyt myös moninkertainen enduron maailmanmestari ja moottoripyöräilyn superlahjakkuus Juha Salminen.
– Uskon, että tämän parivaljakon rautaisella ammattitaidolla ja Juhan tuomalla tuoreella näkemyksellä ja kokemuksella minulla on entistä paremmat edellytykset tulevalla kaudella, Kullas toteaa.
– Olen enimmäkseen tyytyväinen myös vauhtiini, joka useassa kisassa olisi oikeuttanut kierrosaikojen perusteella kymmenen parhaan sakkiin. Ensi kaudella tavoitteeni on parantaa aika-ajotuloksiani ja parantaa siten asemiani starteissa.
Tampere kutsuu jo
tulevana viikonvaihteena
Suomessa Kullas nähdään tämän vuoden puolella vielä Supercrossin SM-finaalissa Tampereella tulevana viikonvaihteena, eli 25.-26. lokakuuta.
Realistinen tavoite on ottaa SM-hopeaa, mikä on paras mahdollinen tulos, sillä Kullas ei ajanut kauden ensimmäistä osakilpailuviikonloppua tammikuussa.
– Kokeilin Heinolassa Cross Countrya, mutta se ei tuntunut lainkaan minun lajiltani. Endurotyyppinen reitti oli minusta jopa vaarallisen tuntuinen, sillä en voi riskeerata ammattilaisuraani ottamalla turhia riskejä. Kärme Kustaalle olisin voinut lähteä vielä rypemään, mutta onneksi Supercross-kisa osuu sen kanssa päällekkäin, helpottunut Kullas nauraa.
Kullaksen MM-ura jatkuu nuorten kuljettajien MX2-luokassa 1. maaliskuuta Qatarissa 2014. Edessä on jälleen 18 osakilpailun tiivistahtinen MM-sarja, jonka kruunaa 28. syyskuuta ajettava joukkueiden MM-kilpailu.
Syyskuun alussa Lieropiin Hollantiin päättynyt motocrossin MM-sarja oli Kullakselle jo neljäs kausi ammattilaisena. Kaudella 2013 hän ajoi 17 osakilpailusta 16 ja oli lopputuloksissa sijalla 15.
Parhaan tuloksen KTM-kuljettaja saavutti ilokseen kotikisassa Hyvinkäällä, jossa hän oli viikonlopun yhteistuloksissa kuudes.