Kullas podiumilla Saksassa

Viime keskiviikon Viron stadionkrossin tuliaisena oli MX1-luokan voitto ja superfinaalin toinen sija. Viikonloppuna Kullas kaasutti Saksan kansainvälisessä ADAC-motocrosssarjan osakilpailussa niin ikään toiseksi.

– Saksan Tensfeldin kisa osui sopivasti matkan varrelle ja oli kiva ajaa treenimielessä kisa, kun minulla oli vapaa viikonloppu. Tensfeldin hiekkarata on tosi makea, vaikka keli olikin törkeän kuuma ja pehmeä hiekkarata oli jopa raskaampi kuin Hyvinkäällä. Olen ajanut siellä kilpaa joskus 85-aikoina, olisikin ollut joskus vuonna 2005, Harri Kullas muistelee.

– Avoin ADAC-sarja on Saksassa tosi suosittu, siihen osallistuu jopa 70-80 kuljettajaa. Näin kesken MM-kauden meitä oli mukana noin viitisenkymmentä kuskia, joten karsintojen jälkeenkin puomi oli ihan täysi. Olin lauantain aika-ajoissa neljäs ja se oli positiivista, että pystyin parantamaan kierrosaikojani erän kuluessa jopa yli sekunnilla.

– Sunnuntaina olin ensimmäisen erän alussa noin viidentoista paikkeilla ja pystyin nousemaan neljänneksi. Toinen startti onnistui muutamaa sijaa paremmin, ja tiesin, että jos podiumille haluaa, olisi päästävä kolmen parhaan sakkiin.

– Sain tehtyä hyvin ohituksia ja lopulta erässä kolmantena ollut alkoi tulla selkä edellä vastaan ja pääsin ohi, kun hän sammutti pyöränsä. Yritin ottaa vielä ykköstä kiinni, mutta lopulta eroa jäi kymmenisen sekuntia, kun en saanut raskaan erän lopussa parannettua kierrosaikaani kuin sekunnilla tai puolella.

Yhteistuloksissa voiton vei Saksan Marcus Schiffer, Kullas oli eräsijoituksilla neljäs ja toinen hopealla ja kolmanneksi tuli itävallan Pascal Rauchenecker. Kärkikolmikon eräsijoitukset menivät ristiin siten, että he kaikkien pistemäärä oli 40.

Kullas kilpailee seuraavaksi tulevana viikonloppuna MM-sarjan osakilpailussa Tsekeissä Loketissa.

– Muihin ADACin osakilpailuihin en pääse, kun ne osuvat päällekkäin SM- ja Viron mestaruussarjan kisojen kanssa, mutta täältä tuli tienattua sentään vähän matkarahoja, palkintorahoista iloitseva Kullas toteaa.
 

Uusin numero