Kullas piti paikkansa MM-motocrossissa

– Ei tämä päivä juurikaan paremmin kulkenut kuin lauantain karsinta, missä olin yhden kolarista aiheutuneen kaatumisen jälkeen 22:s. Pääsin ensimmäisessä erässä puomilta hyvin liikkeelle, mutta parin mutkan jälkeen kanssakilpailija puski sisältä viereeni ja ajauduin ulos ajolinjalta. Putosin ensimmäisen kierroksen aikana peräti kahdeksan sijaa. Muutenkin erän alku meni vähän ajellessa. Onneksi loppu oli ok, ja nousin 14:ksi, Kullas kertasi.

– Toisessa startissa olin 17:s, mutta pystyin aluksi puristamaan ja nousin välillä 12:ksi. Olin lopulta 13:s, ja puolierää ajoni olikin ihan asiallista. Lopullinen puristus kuitenkin puuttui. Löin lauantain kaatumisessa pääni ja se vaikutti jonkin verran ajooni tänään. Jaksoin kyllä ajaa, mutta kisan jälkeen minulla oli todella oksettava olo.

– Sinänsä kuitenkin kisa oli hyvä, että onnistuin ajamaan pisteille kummassakin erässä eilisen hurjan kaatumisen jälkeen. Lisäksi säilytin sarjassa 11:nnen tilan, mikä on tietenkin positiivista.

MX2-luokan voitti ranskalainen Marvin Musquin, joka myös johtaa MM-sarjaa. Isäntämaan Ken Roczen ajoi toiseksi ja Yhdysvaltojen Zach Osborne kolmanneksi.

MX1-luokka kulki belgialaisen Ken de Dyckerin johdolla. Toinen oli saman maan Clement Desalle ja kolmas Italian David Philippaerts. MM-sarjaa johtava italialainen Antonio Cairoli ajoi neljänneksi.

MM-sarjat jatkuvat ensi viikonloppuna Latvian Kegumsissa.

Tulokset:

MX2, 1. erä:
1. Musquin, Marvin, FRA, KTM, 40:44.108
2. van Horebeek, Jeremy, BEL, Kawasaki, +4.645
3. Frossard, Steven, FRA, Kawasaki, +12.812
4. Osborne, Zach, USA, Yamaha, +31.456 0:18.644
5. Roczen, Ken, GER, Suzuki, +35.632
…14. Kullas, Harri, FIN, Yamaha, +1:32.090

MX2, 2. erä:
1. Roczen, 40:06.652
2. Musquin, +26.568
3. Osborne, +36.614
4. Frossard, +47.311
5. Tonus, Arnaud, SUI, Suzuki, +1:00.947
…13. Kullas, +1:38.501

MX2, yhteistulos:
1. Musquin, 47
2. Roczen, 41
3. Osborne, 38
4. Frossard, 38
5. van Horebeek, 36
…11. Kullas, 15

MX2, MM-pistetilanne, 8/15-osakilpailu:
1. Musquin, 365
2. Roczen, 288
3. Frossard, 268
4. Herlings, Jeffrey, NED, KTM, 241
5. Osborne, 233
…11. Kullas, 158

MX1, yhteistulos:
1. de Dycker, Ken, BEL, Yamaha, 50
2. Desalle, Clement, BEL, Suzuki, 40
3. Philippaerts, David, ITA, Yamaha, 38
4. Cairoli, Antonio, ITA, KTM, 37
5. Boog, Xavier, FRA, Kawasaki, 36

MX1, MM-pistetilanne, 8/15-osakilpailu:
1. Cairoli, 341
2. Desalle, 276
3. Philippaerts, 267
4. de Dycker, 251
5. Nagl, Max, GER, KTM, 248

Uusin numero