Kullas palaa intoa uhkuen KTM:lle

Alkukausi italialaisessa Honda Gariboldi tiimissä ei ole tyydyttänyt kunnianhimoista ja maailman terävimpään kärkeen tähtäävää helsinkiläistä, joten hän päätyi purkamaan sopimuksensa MM-sarjan yhdeksännen osakilpailun jälkeen.

– Alkukausi on ollut vaikea. Toiminta Gariboldi-tiimissä ei sujunut tuloksellisesti odotusten ja tavoitteiden mukaisesti. Emme ole saaneet kalustoa riittävän kilpailukykyiseksi, se on rasittanut myös henkisesti ja ollut varmasti raskasta molemmille osapuolille. Siksi tein tämän päätöksen, Kullas kertoo.

Kullas painottaa, että sopimus purettiin molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä ja hyvässä hengessä. Päätös tiimin ja merkin vaihdosta takaisin alkuvuosien KTM:lle tapahtui lopulta nopeasti, kun vaihtoehtoja kartoitettiin yhdessä Kullaksen valmentajan Jussi Vehviläisen ja managerin Arto Jokisen kanssa.

7-vuotiaana motocrossin aloittaneen Kullaksen ensimmäinen pyörä oli 50-kuutioinen KTM, ja hän kilpaili enimmäkseen itävaltalaisella merkillä vuoteen 2009 asti, jolloin teki läpimurron motocrossammattilaiseksi MM-sarjaan.

– On hienoa palata tekemään töitä tuttujen ihmisten kanssa. Muutamassa päivässä saimme perusasiat kuntoon. Ajan MM-sarjan loput kahdeksan osakilpailua KTM Motorsportin tukemana KTM:n 250-kuutioisella nelitahtipyörällä. Kilpalaitteessani ja harjoituspyörässäni on samanlaiset tehtaan kilpasäädöt, mikä on erittäin tärkeää testaamisen ja harjoittelun kannalta.

– Uskon, että olemme todella lähellä aivan kärkikuljettajien tehdaskalustoa ja luotan olevani kilpailukykyinen jo tulevan viikonlopun Ruotsin osakilpailussa. Olen erittäin tyytyväinen ja helpottunut. Ajoin urani alkuajat KTM:llä, siksi tämä ratkaisu on erityisen mieluinen. KTM:llä on aina ollut hyvä henki ja tuki. Pyörien nopeus ja laatu tiedetään, olen aivan innoissani, Kullas toteaa.

KTM Nordicin toimitusjohtaja Jaro Sihvonen odottaa erityisellä innolla MM-sarjan kotikilpailua 14. heinäkuuta Hyvinkäällä.

– Olemme todella iloisia, että voimme olla taas tukemassa Harria ammattilaisuralla eteenpäin, sillä uskomme hänen olevan vauhdillisesti ja osaamiseltaan aivan maailman huippukuljettajien tasolla. Olen myös erittäin ylpeä koko KTM Nordicin henkilökunnasta, jotka kaikki antoivat heti 110 % panostuksensa Harrin hyväksi. Tämä kaikki on tapahtunut reilussa viikossa, sain ensimmäisen asiaa koskevan puhelun Arto Jokiselta vain reilu viikko sitten keskellä yötä, Jaro Sihvonen sanoo.

– Harrilla on kaikki mahdollisuudet yltää kotiradallaan Hyvinkäällä jopa palkintokorokkeelle. On hienoa, että merkkimme herättää kiinnostusta myös muun muassa MX2-luokkaa johtavan Jeffrey Herlingsin ja Kimi Räikkösen omistaman IceOneRacing-tiimin KTM-kuljettajien myötä, Sihvonen naurahtaa tyytyväisenä.

* Faktaa:
Luokka: MM MX2
Pyörä: KTM 250 SX-F
Tiimi: KTM Motorsport. MM-sarjan starttiluvan takia ilmoittajana virolainen Sahkar Racing.
Päätukijat: Dynaset, Cramo, Laattakolmio, Kanta Kaivu, SRP. Pirellin renkaat ja Scottin ajovarusteet Duellin tuella.
Valmentaja: Jussi Vehviläinen
Seuraavat kilpailut: MM-sarjassa Ruotsi 30.6., Latvia 7.7., Suomi 14.7., Saksa 28.7., Tsekki 4.8., Belgia 18.8., Iso-Britannia 25.8., Hollanti 8.9. Suomessa SM Supercross Siilinjärvi 20.7.