Kullas otti revanssin Rennerista ja nappasi King of Helsinki-tittelin

Finaalin starttipuomin pudotessa alkoi ensin melkoinen näytelmä.

Massavaraslähdön vuoksi lähtöpuomi jumiutui ja juuri kun starttia järjesteltiin uusiksi, alkoi kisahallin kaiuttimista tulla tiedote palohälytyksestä. Hälytys onneksi todettiin aiheettomaksi ja finaali saatiin liikkeelle.

Puomin pudotessa uudestaan Kullas paineli kärkeen saaden peräänsä Rennerin, Ludde Söderbergin ja Toni Erikssonin.

Kärkikaksikko alkoi nopeasti tehdä eroa kolmanneksi nousseeseen Erikssoniin ja muutaman kierroksen kuluttua Kullas sai vedettyä pienen eron Renneriin.

– Alussa en edes heti huomannut, että Renner on aivan perässä. Sitten jossain neljännen kierroksen paikkeilla, juuri ennen kun kierroksella ohitettavat alkoivat tulla eteen, näin että hän jäi vähän. Päätin vaan ottaa mahdollisimman tiukasti, ja itseasiassa vähän enemmän riskilläkin ohi kierroksella ohitettavista, ettei vaan kävisi niinkuin eilen. Se kannatti ja kyllä nyt on eiliseen verrrattuna tietysti aivan loistava fiilis, iloitsi Kullas.

Kullaksen ja Rennerin tasatessa kaksipäiväisen kisan finaalien voitot ja kakkossijat, meni King of Helsinki- titteli tasatilanteessa suomalaiselle, koska tässä tapauksessa voittajan ratkaisee jälkimmäisen finaalin tulos.

Kumpanakin iltana kolmanneksi ajanut Eriksson sijoittui luonnollisesti yhteistuloksen kolmanneksi.

Kullas matkustaa nyt takaisin Espanjaan harjoittelemaan ja aloittaa varsinaisen työnsä motocrossin MM-sarjan MX2-luokassa maaliskuun 1. Qatarissa.

Tulokset:
http://www.mylaps.com/en/events/985209
 

Uusin numero