Kullas neljäs Italian mestaruussarjassa

17-vuotias Kullas allekirjoitti täksi kaudeksi uransa ensimmäisen ammattilaissopimuksen, italialaiseen Gariboldi Racing -tiimiin, jossa helsikiläinen ajaa Yamahalla Italian sarjan lisäksi maailmanmestaruussarjassa. Montevarchissa Kullas ajoi MX2-luokassa yhteistulosten neljänneksi.

– Kauden ensimmäinen kilpailu kulki heti hyvin, kun ajoin kisaerissä seitsemänneksi sekä viidenneksi ja olin yhteistuloksissa neljäs. Kisassa oli mukana yli kymmenen MM-sarjassa ajavaa kuljettajaa, joten en voi olla kuin tyytyväinen, Kullas kertoi.

– Sain ensimmäiseen erään huonon startin, kun en ole pahemmin niitä vielä uudella kalustolla harjoitellut. Olin alussa noin 20:s, mutta onnistuin nousemaan erän aikana hyvin siis seitsemänneksi. Toisessa startissa olin jo neljäs ja vaikka saksalainen Marcus Schiffer ajoikin noin puolivälissä erää ohitseni, olen tyytyväinen ajooni.

Italian mestaruussarjan avauksen kummatkin MX2-luokan erät voitti ranskalainen Gautier Paulin, joka sijoittui viime vuonna MM-sarjassa pronssille. Kullaksen tiimitoveri ja viime vuoden Euroopan mestari, ranskalainen Christophe Charlier oli yhteistulosten kakkonen ja 14:ksi viime vuoden MM-sarjassa ajanut Schiffer kolmas.

Italian mestaruussarjan toinen osakilpailu ajetaan 28. helmikuuta Castiglione del Lagossa.

Moottoripyöräily: Motocross, Italian mestaruussarja, 1/4-osakilpailu, MX2-luokka, Montevarchi, Italia, su 14.2.2010.

Tulokset:
MX2, 1. erä:
1. Gautier PAULIN, FRA, YAMAHA, 29’11.878
2. Marcus SCHIFFER, GER, KTM, +32.801 (voittajaa jäljessä)
3. Christophe CHARLIER, FRA, YAMAHA, +45.814
4. Rudy MORONI, ITA, YAMAHA, +53.947
5. Alessio CHIODI, ITA, SUZUKI, +1’02.810
6. Nicolaj LARSEN, DEN, HONDA, +1’11.845
7. Harri KULLAS, FIN, YAMAHA, +1’16.580
8. Andrea CERVELLIN, ITA, HUSQVARNA, +1’27.099
9. Matteo APERIO, ITA, HONDA, +1’32.392 4
10. Angelo PELLEGRINI, ITA, SUZUKI, +1’33.713

MX2, 2. erä:
1. PAULIN, 16 29’12.358
2. CHARLIER, +3.518 6
3. Nicolas AUBIN, ITA, KAWASAKI, +4.165
4. SCHIFFER, +28.388
5. KULLAS, +32.650
6. LARSEN, +1’16.761
7. CHIODI, +1’22.203
8. Marco MADDII, ITA, SUZUKI, +1’28.386
9. Alessandro BATTIG, ITA HONDA, +1’34.435
10. Jernej IRT, SLO, HUSQVARNA, +1’35.084

MX2, yhteistulos
1. PAULIN, 50 pistettä
2. CHARLIER, 42
3. SCHIFFER, 40
4. KULLAS, 30
5. CHIODI, 30
6. LARSEN, 30
7. AUBIN, 20
8. Glenn COLDENHOFF, NED, YAMAHA, 20
9. MORONI, 18
10. MADDII, 18