Kullas lähtee lyömään kiilaa viiden sakkiin MX2-luokan MM-sarjassa

Italialaisen Gariboldi Racing Honda-tiimiin riveihin palanneen Kullaksen tavoitteena on yltää MX2-luokan loppupisteissä viiden parhaan joukkoon. Tavoite on kova ja rima korkealla, mutta näinhän sen pitääkin olla. Nappisuorituksella kaikki on mahdollista ja nälkää taatusti riittää.

Kullaksen viime kausi katkesi harmittavasti polvivammaan jo MM-sarjan puolimatkan krouvin paikkeilla. Silloin Suzukilla kilpaillut Kullas ehti kuitenkin ajaa ennen kohtalokasta Ruotsin osakilpailua kaksi eräkohtaista viidettä sijaa Belgiassa ja Hollannissa. Kullas päätyi loukkaantumisestaan huolimatta loppupisteissä 18:nneksi.

Kullaksen kausi 2013 ei ole tosin sekään käynnistynyt ongelmitta, vaikka paluu kansainvälisille radoille seitsemän kuukauden tauon jälkeen kulkikin näyttävästi, kun hän ajoi erävoiton Italian sarjan avauksessa Sardiniassa.

Kullas päätyi saapasmaan sarjan MX2-luokan loppupisteissä toiseksi, mutta toisen osakilpailun rajua kaatumista seurannut peukalovamma verotti myöhemmin vauhtia.

Se suurin kysymys tuleekin nyt tässä: miten Kullaksen peukalo kestää Losailin MotoGP-radan kupeessa ajettavan Qatarin MM-osakilpailun rasituksen?

Se tiedetään viimeistään lauantai-iltana, jolloin MX2-luokan kauden avauserä starttaa klo 19.10 voimakkaiden valonheittimien loisteessa.

Valoa Qatarin pääkaupungin Dohan läheisyydessä sijaitsevalla Losailin crossiradalla löytyy sähäkästi 19 miljoonan lumenian verran. Radan valaistuksesta vastaa sama firma, eli Musco, joka aikanaan pisti valojen ja varjojen tuntuvasti vieläkin voimakkaamman leikin pystyyn Losailin MotoGP-baanalla.

Searle ja Van Horebeek
poissa Herlingsin tieltä

MX2-luokan kirkkaimmassa MM-kärjessä on tapahtunut merkittäviä muutoksia viime kauteen nähden.

Hallitseva mestari, KTM:n tehdastiimissä kilpaileva hollantilainen Jeffrey Herlings jatkaa suosikkina, mutta hänen tieltään ovat nyt poissa kauden 2012 kaksi kovinta haastajaa. Hopeaa kuitannut britti Tommy Searle ja pronssia pokannut belgialainen Jeremy van Horebeek siirtyivät molemmat MX1:een.

– Kaksi kovaa on poissa, mutta ei tämä suinkaan merkitse sitä, että minulla olisi edessä helppo kausi. Kaikkea muuta, painottaa kiukuttelevasta teinistä mieheksi kasvanut Herlings.

Herlingsin suunnalta kantautui tosin huolestuttavia tietoja tiistaina. Nuorukainen oli telonut itseään harjoituksissa ja pahimmassa tapauksessa hän on sivussa MM-avauksesta.

Herlingsin haastajiksi riittää tunkua. Se, onnistutaanko siinä, onkin jo täysin toinen juttu. Pääasia, että yritystä piisaa.

Viime kauden MM-nelonen, britti Jake Nicholls ei ainakaan aio antaa milliäkään löysää KTM:n puikoissa.

– Olen harjoitellut viime kauden päätyttyä vain yksi tavoite mielessäni. Se tavoite on maailmanmestaruus, julistaa Nicholls.

Herlingsin ranskalainen tiimikaveri Jordi Tixier on hänkin valmis hämmentämään kärkeä.

– Teen parhaani kuten aina. Siitä lähdetään, että nostan sijoitustani MM-sarjassa, sanoo viime kaudella viidenneksi ajanut Tixier.

Kullaksen viime kauden tiimin, eli Rockstar Energy Suzuki Europen riveissä kisaava britti Max Anstie sijoittui 2012 loppupisteissä seitsemänneksi.

– Meillä on nyt sellainen paketti, että uskon pystyväni taistelemaan kisasta toiseen podiumisijoituksista, lähettää Anstie terveisensä kauden alla.

Niin, eikä ainakaan tässä vaiheessa MX2-luokan väännöissä sovi unohtaa toki sellaisia kuljettajiakaan, kuten KTM:ää kuskaavat Glenn Goldenhoff , Jose Antonio Butron ja Elliott Banks-Browne, sekä Yamahalla kilpailevat Mel Pocock ja Christophe Charlier.

Charlier vei nimiinsä Italian mestaruuden Kullaksen edellä.

* Harri Kullaksen kuvat: Gariboldi Racing
 

Uusin numero