Kullas kärkikuljettajien vauhdissa Portugalissa

Luokan kuninkaasta ei ole epäilystäkään, mutta Portugalin haastavalla ja paljon hyppyjä sisältävällä radalla muut kärkisijat vaihtelivat. Ensimmäisessä erässä Alessandro Lupino, Jordi Tixier ja Dean Ferris menettivät mahdollisuudet podiumille kaatumisiin.

Toisessa erässä eniten virheitä teki Herlings, mutta hollantilaisella oli varaa vähän hidastellakin.

Helsinkiläinen Kullas jäi ensimmäisessä starttiruuhkassa 19:ksi, mutta nousi nopeasti sijalle 12. Erän loppukolmanneksella Kullas ajoi samoja kierrosaikoja kuin kärkikuljettajat ja jäi lopulta kymmenennestä sijasta vain vähän. Aamun harjoituksissa Kullas ajoi kuudenneksi nopeimman kierrosajan.

– Aamun harjoitusten jälkeen oli hyvä fiilis, ja vaikka olin väliajan harjoitellut 450-kuutioisella pyörällä, ei vaihto kaksipuolikkaaseen tuntunut vaikealta. Pyörään oli tullut uusia osia, ja se tuntui hyvältä, Kullas kertoo.

– Pikkaisen aikaisemmin olisin voinut ensimmäisessä erässä herätä, mutta siihen olen ajollisesti ja sijoituksellisesti tyytyväinen. Erän lopulla ajoin koko kilpailun neljänneksi nopeimman ajan. Oli hienoa näyttää, että pystyn ajamaan kovaa.

Toiseen erään rataa kasteltiin reippaasti, joten se oli kurainen ja yksilinjainen. Päivän aikana nähtiin monia hurjia kaatumisia, sillä enimmäkseen kovalla radalla oli pehmeitä pettäviä kohtia. Toisen erän starttiruuhkan jälkeen Kullaksen Honda ei ehtinyt ihan samaan lentoon kuin ensimmäisessä lähdössä. Kullas taisteli tiensä sijalle neljätoista.

– Jotenkin en herännyt toisessa erässä ollenkaan ja se harmittaa tosi paljon. Kisa meni enimmäkseen toisten perässä ajamiseksi, ja vasta lopussa pääsin tekemään pari ohitusta. Mutta kun saan lähdön vähän paremmaksi, niin vauhdillisesti pysyisin jo kärkikuljettajien mukana, Kullas sanoo ja toteaa luokkansa kuljettajien olevan yllättävän tasaväkisiä Herlingsia lukuun ottamatta.

MX1-luokassa erävoittoihin ajoivat Gautier Paulin ja Antonio Cairoli.

Bulgarian osakilpailu ajettiin aurinkoisessa 20 asteen kelissä. Aguedan lyhyellä radalla vain kolmannes kuljettajista ehti Herlingsin kanssa viimeiselle kierrokselle.

MX1- ja MX2-luokkien seitsemäs osakilpailu ajetaan 19. toukokuuta Brasiliassa Beto Carreiron radalla. 13.–14. heinäkuuta MX1- ja MX2-luokat saapuvat Suomeen, sillä kauden 12. MM-osakilpailu ajetaan Hyvinkäällä.

MX2, 1. erä:
1. Jeffrey Herlings, NED, KTM, 39:53.240
2. Jake Nicholls, GBR, KTM, + 1:18.848
3. Jose Butron, ESP, KTM +1:21.605
..11. Harri Kullas, FIN, Honda, – 1 kierros

MX2, 2. erä:
1. Jeffrey Herlings, NED, KTM, 40:30.592
2. Dean Ferris, AUS, Yamaha +1:08.304
3. Jordi Tixier, FRA, KTM +1.10.100
..14. Harri Kullas, FIN, Honda, – 1 kierros

MX2, yhteistulos:
1. Herlings 50
2. Ferris 37
3. Butron 35
..12. Kullas, 17

MX1, erä 1:
1. Gautier Paulin, FRA, Kawasaki 39:41.179
2. Clement Desalle, BEL, Suzuki, +20.053
3. Antonio Cairoli, ITA, KTM, +36.700
…17. Santtu Tiainen, FIN, Honda, -1 kierros

MX1, erä2
1. Antonio Cairoli, ITA, KTM 39:56.650
2. Gautier Paulin, FRA, Kawasaki, +3.804
3. Ken de Dycker, BEL, KTM +8.306

MX1, yhteistulos:
1. Paulin 47
2. Cairoli 45
3. Desalle 38

MX2, MM-pistetilanne:
1. Herlings, 300
2. Tixier 219
3. Coldenhoff 183
..14. Kullas, 72

MX1, MM-pistetilanne:
1. Cairoli, 280
2. Paulin 242
3. Desalle, 227
…24. Tiainen 10

Kaikki tulokset
www.motocrossmx1.com/reslists.aspx
 

Uusin numero