Kullaksen kädet puutuivat: ”Tämä alkaa olla myös henkisesti vaikeaa”

MM-sarjassa 11:tenä oleva Suzukin tehdastiimin kuljettaja harmitteli käsien puutumistaan.

– Lähtöni eivät onnistuneet tänäänkään ja kun on alussa 20:nnen sijan huonommalla puolella, on vaikea yltää hyville sijoille. Ainakin pitäisi olla todella nopea. Lisäksi minulla oli taas todella paljon ongelmia käsieni kanssa. Ensimmäisen erän jälkeen en pystynyt puristamaan käsiä nyrkkiin, Kullas harmitteli.

– Käteni siis puutuvat, vaikka niiden pitäisi kyllä jo toimia aiemmista ongelmista huolimatta. On todella hankala ajaa, kun kädet puutuvat tällä tavalla.

– Toisen erän alku oli vähän parempi, mutta erän lopussa käteni puutuivat jälleen.

– Tällä hetkellä ei ole yhtään hienoa ajaa. Yritän koko ajan tehdä jotain, että käteni toimisivat. Tämä alkaa olla myös henkisesti vaikeaa.

Kullas piti edelleen MM-sarjan 11:nnen sijansa. MX2-luokan voitti pisteissä toisena oleva britti Tommy Searle, jonka kanssa samat sijat ajoi hollantilainen, MM-sarjan kärkinimi Jeffrey Herlings.

MX1-luokan voittoon ajoi ylivoimaisessa MM-kärjessä ajava italialainen Antonio Cairoli. Suomen Santtu Tiainen jäi tällä kertaa ilman MM-pisteitä.

Seuraavat MM-osakilpailut ajetaan parin viikon päästä Ruotsin Uddevallassa.
 
MX2, 1. erä:
 1. Jeffrey Herlings, NED, KTM, 39:30.417
 2. Tommy Searle, GBR, Kawasaki, +:11.415
 3. Jeremy van Horebeek, BEL, KTM, +16.442
 4. Joel Roelants, BEL, Kawasaki, +20.759
 5. Jake Nicholls, GBR, KTM, +1:05.664
 …16. Harri Kullas, FIN, Suzuki, +1 kierros
 
MX2, 2. erä:
 1. Searle, 39:20.529
 2. Herlings, +13.020
 3. van Horebeek, 44.315
 4. Arnaud Tonus, SUI, Yamaha, +50.890
 5. Roelants, +51.762
 …17. Kullas, +1kier.
 
MX2, yhteistulos:
 1. Searle, 47
 2. Herlings, 47
 3. van Horebeek, 40
 4. Roelants, 34
 5. Tonus, 32
 …17. Kullas, 9
 
MX2, MM-pistetilanne:
 1. Herlings, 364
 2. Searle, 340
 3. van Horebeek, 308
 4. Roelants, 238
 5. JordiTixier, KTM, FRA, 217
 …11. Kullas, 132
 
MX1, yhteistulos:
 1. Antonio Cairoli, ITA, KTM, 50
 2. Clement Desalle, BEL, Suzuki, 40
 3. Christophe Pourcel, FRA, Kawasaki, 38
 4. Kevin Strijbos, BEL, KTM, 36
 5. Gautier Paulin, FRA, Kawasaki, 34
 …20. Mark de Reuver, NED, Kawasaki, 6
 …28. Santtu Tiainen, FIN, Kawasaki, 0
 
MX1, MM-pistetilanne:
 1. Cairoli, 345
 2. Desalle, 298
 3. Pourcel, 292
 4. Paulin, 289
 5. Ken de Dycker, KTM BEL, 237
 …23. Tiainen, 21
 …32. de Reuver, 6

Kaikki tulokset:
www.motocrossmx1.com/reslists.aspx