Kullaksella haastava MM-avaus

Viime vuonna MM-loppupisteissä 11:ksi sijoittunut Kullas oli MX2-luokan lauantain karsinnassa kymmenes, mutta sunnuntain varsinaisesta kilpailusta oli tuomisena yhteistuloksen 12:s sija.

Italialaisessa Yamaha-Gariboldi-tiimissä ajava Kullas sijoittui ensimmäisessä MX2-erässä kymmenenneksi, mutta toisessa hänen sijoituksensa oli muutamaa sijaa heikompi – 14. Kimi Räikkösen Ice 1 Racing -tiimin Ludde Söderberg kirjasi eräsijat 32 ja 25, joilla hän oli yhteistulosten 27.

– Ensimmäinen lähtö meni todella hyvin, kun olin kolmas. Tipuin kuitenkin ensimmäisellä kierroksella liian paljon, ja olin yhdeksäs. Ajoin erän aikana kisaa Iso-Britannian Max Anstien ja Ranskan Nicolas Aubinin kanssa, mutta valitettavasti he kumpikin voittivat minut, Kullas kertasi.

– Toinen starttini oli puolestaan huono, vaikkakin erän alku ok. Olin ensimmäisen kierroksen jälkeen 16:s, mutta nousin nopeasti muutaman sijan. Sitten kaksi kuljettajaa kaatuivat edelläni alamäkeen. En nähnyt heitä, hyppäsin suoraan päin, kaaduin ja löin pääni.

– Minua huimasi heti kaatumisen jälkeen, ja koko loppueränkin. Yritin vain ajaa maaliin, joten siinä mielessä 14:s sija oli kohtuullinen. Nyt tuntuu kuin minulla olisi aivotärähdys. Väsyttää todella paljon ja huimaa.

MX2-luokan päivän voittajasta ei ollut epäselvyyttä, kun MM-hopeamitalisti Ken Roczen voitti erät selvästi. Tommy Searle oli lähes yhtä vakuuttava kuin saksalainen Roczen, kun isobritannialainen kuittasi kaksi toista sijaa. Hollannin Jeffrey Herlings vei yhteistulosten kolmospaikan.

MX1-luokassa voittajaksi ajoi Belgian Clement Desalle, joka tasasi erävoiton ja kakkossijan Ranskan Steven Frossardin kanssa. Espanjan Jonathan Barragan oli kolmas. Ice 1 Racingin Toni Eriksson loukkasi jalkansa lauantaina eikä voinut ajaa sunnuntaina.

MM-sarjat jatkuvat 24.-25. huhtikuuta Hollannin Valkenswaardissa.

MX2, 1. erä:
1. Roczen, Ken, GER, KTM, 39:24.881
2. Searle, Tommy, GBR, Kawasaki, +14.667
3. Paulin, Gautier, FRA, Yamaha, +19.972
4. Tonus, Arnaud, SUI, Yamaha, +21.255
5. Herlings, Jeffrey, NED, KTM, +25.587
…10. Kullas, Harri, FIN, Yamaha, +1:13.374
…32. Söderberg, Ludvig, FIN, Kawasaki, +2 kierrosta

MX2, 2. erä:
1. Roczen, 39:35.555
2. Searle, +21.468
3. Herlings, +30.621
4. Osborne, Zachary, USA, Yamaha, +35.375
5. van Horebeek, Jeremy, BEL, KTM, +38.982
…14. Kullas, +1 kierros
…25. Söderberg, +1kier.

MX2, yhteistulos / MM-pistetilanne:
1. Roczen, 50p.
2. Searle, 44p.
3. Herlings, 36p.
4. Paulin, 34p.
5. Osborne, 32p.
…12. Kullas, 18p.
…27. Söderberg, 0p.

MX1, yhteistulos / MM-pistetilanne:
1. Desalle, Clement, BEL, Suzuki, 47
2. Frossard, Steven, FRA, Yamaha, 47
3. Barragan, Jonathan, ESP, Kawasaki, 35
4. Nagl, Maximilian, GER, KTM, 35
5. Goncalves, Rui, POR, Honda, 29
Toni Eriksson loukkasi jalkansa lauantain harjoituksissa eikä pystynyt osallistumaan kilpailuun.

Uusin numero