Kullaksella entistä paremmat mahdollisuudet MM-kotikisassa

Motocrossin MM-sarjan MX2-luokassa ajava 21-vuotias Harri Kullas julkisti tänään vaihtavansa loppukaudeksi sekä tiimiä että pyörämerkkiä.

Italialaisen Honda Gariboldi tiimin yhdeksän osakilpailun jälkeen jättänyt helsinkiläinen ajaa loppukauden KTM Motorsportin tukemana KTM:n 250-kuutioisella nelitahtipyörällä. Nuorukainen on innoissaan paluusta tuttuun merkkiin, mutta hänelle tulee kiire saada kisakalusto kuntoon kotikoitosta varten.

– Tavoitteeni on ajaa mahdollisimman hyvin. Tässä on vain pari viikkoa aikaa testata uutta pyörää, mutta ideaalitilanne olisi tietysti ajaa podiumille. Se ei tule olemaan helppoa, mutta teen parhaani, ja toivottavasti kaikkien suomalaisten kannustus on kohdallaan, Kullas toivoo.

Ennen Hyvinkään MM-osakilpailua Kullas ajaa uudella pyörällään Ruotsin Uddevallan ja Latvian Kegumsin koitokset.

– Hyvinkään kisa sopii MM-kalenteriinhyvin, kaikki seuraavat osakilpailut ovat lähellä kotia. Ruotsista menen Viron kautta Latviaan, jonka jälkeen tulen Suomeen. Kun matkat ovat lyhyet, voin keskittyä paremmin uuteen pyörään ja tiimiin.

Hyvinkään osakilpailu on merkitty myös motocrossin kauden 2014 alustavaan kalenteriin, mikä miellyttää Kullasta.

– Tosi hyvä asia. Mielestäni Suomessapitää olla yksi osakilpailu, koska meillä on ajettu MM-sarjaa niin monta vuotta. Kotikilpailu kuuluisi MM-sarjaan, uutinen on tosi hieno.

Historian ensimmäinen Suomessa järjestettävä MX1- ja MX2-luokkien MM-osakilpailu ajetaan Hyvinkäällä 13.-14. heinäkuuta.