Kuin viimeistä päivää

Tänään on minun viimeinen työpäiväni Suomen Biken päätoimittajana. Pitkä, oikeastaan koko aikuisikäni kestänyt jakso elämässäni päättyy tänään iltapäivällä.

Puolen päivän aikaan konttorille saapuu uusi työntekijä seuraajaksi minun paikalleni. Naputeltuani tämän viimeisen ”pääkirjoituksen” suljen kompuutterin ja seuraavan kerran sen avaavat ja teille tarinoita kirjoittavat uudet Bike-lehden tekijät.

Irtisanouduin Bikestä elokuun puolivälissä. Sain oman työurani kannalta niin hyvän tarjouksen uuden projektin parissa, että päätin jättää tämän paikan ja lehden, jonka logo on tatuoitu vasempaan olkapäähäni.

Päätös ei todellakaan ole ollut helppo.
Bike on kuulunut elämääni jo -80 luvun loppupuolelta asti. Tuolloin pääsin ensimmäiset kerrat ajamaan lehden testien kuljettajana, armeijan jälkeen työskentelin muutaman vuoden ilmoitusmyynnissä, sitten kauppaopiston käytyäni tein juttuja free lance pohjalta. Vapaan toimittajan kirjoittelu ja koeajokeikat vakinaistuivat nykyiseksi työkseni vuonna -98. Ensin toimituspäälliköksi ja sitten päätoimittajaksi.
Hyrylän Sulankujalla on siis istuttu tässä nykyisessä toimessakin jo 13 vuotta.

Jätän seuraajalleni Suomen Biken suurta ylpeyttä tuntien. Toimituskuntamme ja vakituiset avustajamme ovat tehneet erinomaista työtä nämä vuodet ja heidän ansiostaan minä olen myös onnistunut omassa työssäni. Seuraajani pääsee aloittamaan työt vakavaraisessa lehdessä jonka tuloskunto on kova. Levikki on riittävän hyvä, samoin lehden asema ja arvostus. Tästä on uuden tekijän hyvä jatkaa.

Kuten totesin, hyvään tulokseen ei olisi päästy ilman hyviä tekijöitä. Mainospäällikkömme Lasse Kankaanpää on vanhana jääkiekkoilijana niin sanotusti lyönyt ”kroppansa likoon” ja takonut kovat myynnit ja hyvän markkinoinnin.
Lasse siirtyy myös uuden projektimme pariin, eli jatkamme siinä suhteessa kuten ennenkin.

Vaatimattomasti vain taittajan tittelillä tunnettu Laura Partanen on ollut ykkösketjumme keskushyökkääjä. Laura on kantanut lehden ulkoasun lisäksi vastuun myös toimituspäällikön velvollisuuksista, puurtanut kulissien takana ja jakanut ”lättysyöttöjä” Lasselle ja minulle. Nämä kaksi ihmistä ovat puurtaneet lujaa jotta minulle on jäänyt aikaa ja mahdollisuus keikkua testeissä ja koeajoissa ja tehdä työtä avustajien kanssa.
Myös Laura jatkaa Lassen ja minun kanssa uudessa projektissamme, ilman heitä en ehkä olisi uusiin haasteisiin uskaltanutkaan hypätä.

Usein lukiessani tämän kirjoituksen kaltaisia läksiäissanoja, ne kuulostavat minusta imeliltä löpinöiltä. Kiitellään lukijoita ja yhteistyökumppaneita menneistä vuosista.
Nyt kun itse näitä sanoja kirjoitan, ymmärrän tämänkin asian paremmin. Te Biken lukijat olette tavallaan kuin meidän lehden tekijöiden tuttuja ja kavereita. Monia teistä emme ole tavanneet mutta me tiedämme teidän olevan siellä ja jakavan moottoripyöräilyn fiilikset ja niistä kertovat tarinat meidän kanssamme. Haluan Lauran ja Lassen kanssa kiittää teitä yhteisistä vuosista ja yritän tehdä sen tällä tavalla napakasti, olematta imelä löpisijä.

Monet teistä ovat meitä moikanneet messuilla, kisoissa, tapahtumissa, moni on soittanut ja meilannut, antanut kritiikkiä tai kiitosta. Se on ollut ja on edelleen meille iso asia. Kirpeinkin kritiikki osoittaa, että me olemme samaa motoristiporukkaa ja meidän kaikkien rinnassa moottoripyöräily sykkii kovalla jytinällä, tunteita aiheuttaen.

Vaikka minun, Lassen ja Lauran osalta Bike on nyt takanapäin, moottoripyöräily jatkuu. Me kaikki hommasimme uutta kalustoakin, Laura ja minä ehdimme vielä syksyn mittaan vähän ajelemaankin, Lasse joutuu tyytymään tallihommiin. Häneltä murtui polvi RR:n viimeisen osakilpailun kaatumisessa.

Samoin me jatkamme lehtitöissä, eli varmasti tapaamme vielä niin moottoripyöräilyn kuin lehtienkin parissa.

Tässä olivat viimeisen ”pääkirjoitukseni” sanat. Nyt lähdemme rinta kaarella eteenpäin, kohti ensi kauden uutuuksia, talven endurokautta ja tulevaa projektiamme.

Menneestä kiittäen,

Sami