KTM:n Pol Espargarolla meni hermot: ”Olen täysin vi**uuntunut”

Espargaro oli kuukauden sivussa murrettuaan solisluunsa Brnon viikonloppuna. Hän ei ollut vielä täysin toipunut vammastaan Misanossa.

Aika-ajossa tuli sija 20, kilpailussa kohtalona oli keskeytys samalta sijalta.

”Olen täysin vi**uuntunut tähän tilanteeseen. Solisluuni ei ollut kunnossa ja pyörä oli täysin surkea. Käteni oli todella heikko, jouduin olemaan viisi viikkoa käyttämättä sitä lainkaan”, Espargaro manaili.

”Tämä on todella fyysinen laji, etenkin kuumassa kelissä, joka nytkin vallitsi. Se oli liikaa minulle. Jaksoin ajaa ehkä viisi kierrosta kunnolla koko viikonlopun aikana. Kilpailussa ajoin 16 kierrosta kaikkeni yrittäen, vaikka kierrosajat olivat huonoja. Se oli toki hyvä asia”, Espargaro kertoi.

”Nyt on aivan pakko saada itsensä fyysisesti kuntoon. Ajotyylini on hyvin vaativa fysiikalle, kun en pysty ajamaan niin kuin haluaisin, olen hidas.”

Espargaro kertoi kuitenkin, että tiimi ei vaatinut häntä kilpailemaan, hän teki itse päätöksen.

”Normaalisti tiimit haluavat, että loukkaantunut kuljettaja kuntouttaa itsensä huolella ennen paluuta. Me kuskit haluamme aina ajaa heti, kun se on vain mahdollista. Tämä oli pisin aika, jonka olen koskaan ollut pois kilpailusta, ja se todellakin tuntui. KTM halusi minut takaisin, kun olen täydessä kunnossa. Pyydän heiltä anteeksi, etten vielä ollut.”
 

Uusin numero