KTM RC 390 Cup siirtyy Viroon

Edellisessä, Kemoralla järjestetyssä kilpailussa kärkikahinoissa olivat tutut nimet; Vesa Kallio, Kari Vehniäinen, Ville Kandelin ja nuoret  Patrik Pulkkinen sekä Vili Virtanen.  Maaliviivan ylittivät ensimmäisenä Pulkkinen ja Kallio, mutta Kallio diskattiin myöhemmin rataskokoja koskevan säännön rikkomisesta, mikä nosti Vehniäisen toiselle ja Virtasen kolmannelle sijalle. Kisan kokenein kuski Vehniäinen oli sijoitukseensa tyytyväinen.
– Jo perjantain treenipäivänä mentiin tiukkaa kisaa. Vesa Kallion lisäksi nuoret sankarit Vili Virtanen ja Patrik Pulkkinen olivat nopeampia kuin minä ja Ville Kandelin, vaikka erot olivatkin melko pieniä. Rata oli epävakaan sään johdosta hieman kostea, minkä myötä me kokeneemmat kaverit onnistuimme ajamaan varmempia ja nopeampia kierroksia. Lauantain kisassa tipuin startin jälkeen aika nopeasti kolmanneksi Vesan ja Patrikin peesiin, jossa sitten pystyinkin seurailemaan pitkään. Uskoin pystyväni tekemään voittoon vaadittavat ohitukset, mutta sitten eteen tuli kierroksella ohitettava, enkä onnistunut tekemään ohitusta yhtä sujuvasti kuin Vesa ja Patrik, jotka ajoivat todella tiukkaa kisaa, Vehniäinen hehkuttaa.

RC 390 Cup on Vehniäisen mielestä lajille positiivinen piristysruiske. 
– Kyllähän tämä RC 390 on positiivinen yllätys niin pyöränä kuin luokkanakin. Pyörä on erittäin hyvä ajaa, eikä sillä ajaminen suuresti poikkea isommista pyöristä, paitsi tietysti teholtaan. Voisihan se kovempaakin kulkea, mutta silloin sarjan idea katoaisi. Kun kaikilla on samanlaiset vehkeet, niin RC 390 Cup on mainio paikka näyttää mitä osaa. Jos taitoa löytyy, niin tässä luokassa pärjää. Missään muussa sarjassa ei pääse haastamaan mestarismiehiä jopa melko vähäiselläkin kokemuksella, mutta KTM:n luokassa se onnistuu, ja se mahdollistaa taas nopean oppimiskäyrän, Vehniäinen ynnää luokan etuja. Samaa mieltä on myös Patrik Pulkkinen:
– Luokka sopii hyvin SM-sarjan kylkeen ja on kokonaisuutena positiivinen juttu. Viivalla on ollut tähänastisissa kisoissa ollut paljon eri ikäisiä ja nopeuksisia kuskeja, mutta se ei haittaa yhtään.

Pärnussa podiumisijoilla nähdään todennäköisesti uusia nimiä , sillä RC 390 Cupissa viivalla ovat kärkinimistä näillä näkymin vain Vesa Kallio ja sarjaa tällä hetkellä johtava Ville Kandelin.

 

Uusin numero